Yhdysvalloissa halloween eli pyhäinpäivä on perinteisesti henkiolentojen ja kummitusten aikaa, mutta monille jokainen yö on kauhujen yö. Vuonna 2012 tehdyn tutkimuksen mukaan lähes puolet, 45 prosenttia, amerikkalaisista uskoo kummituksiin. Suomessa taas noin joka kymmenes sanoo uskovansa yliluonnollisiin ilmiöihin. Tiedemiehet ovat löytäneet monia mahdollisia syitä yliluonnollisille ilmiöille fyysisistä tekijöistä (matalan taajuuden äänet, magneettikentät, lämpövaihtelut) psykologisiin (yliherkkyys, kuolemanpelko). Mutta niin vakuuttavia kuin selitykset ovatkin, kummituksista kiistellään varmasti jatkossakin. Niiden olemassaoloa ei voi todistaa, mutta ei sitä pystytä täysin myöskään kieltämään. Internetistä löytyy tuhansien ihmisien kertomuksia yliluonnollisista ilmiöistä, ja me olemme valinneet niistä viisi.
Pienet kädet
En ole koskaan asunut kummitustalossa, mutta äitini asui sellaisessa teini-ikäisenä. Myös muut talot hänen kadullaan olivat hieman hämäräperäisiä. Parin talon päässä äitini talosta asui mies perheineen. Eräänä yönä yksi miehen tyttäristä meni nukkumaan pahasta päänsärystä kärsien. Seuraavana päivänä tyttö löytyi kuolleena – hän oli saanut aivoinfarktin. Hautajaisten jälkeen perhe lähti vähäksi aikaa muualle päästäkseen irti tragediasta, ja tytön isä kysyi enoltani, voisiko hän hoitaa perheen lemmikkejä. Äitini ja isäni, jotka seurustelivat jo silloin, menivät enoni mukaan. Äitini oli kuullut, että talossa oli flyygeli, ja hän halusi soittaa sitä. Isäni opiskeli parhaillaan eläinlääkäriksi.
Mentyään taloon enoni ja isäni suuntasivat kellariin katsomaan eläimiä ja äitini meni flyygelin ääreen ensimmäiseen kerrokseen. Hän oli soittamassa sitä, kun hän tunsi jonkin koskevan jalkojaan. Hän ajatteli, että kissa oli varmaan karannut kellarista ja kävellyt hänen ohitseen. Hän jatkoi soittamista ja tunsi kosketuksen uudestaan. Hän katsoi pianon alle, muttei nähnyt mitään. Kun äiti alkoi taas soittaa, hän tunsi käsien tarraavan tiukasti kiinni jalkoihinsa. Hän ryntäsi kellarin ovelle, huusi enoani ja isääni ja jäi odottamaan heitä. Kun he kaikki kävelivät ulos, enoni huomasi, että äitini oli järkyttynyt ja kysyi tältä, mikä oli hätänä. Äitini kertoi, mitä oli tapahtunut, ja enoni kalpeni. Hän kertoi, että kuolleella tytöllä oli ollut tapana leikkiä isänsä kanssa leikkiä, jossa hän ryömi flyygelin alle ja nappasi isäänsä jaloista painellakseen isän jaloilla pedaaleja, kun tämä soitti.
Reddit.com kirjoittaja
PatentedSpaceHook
Näkymätön potilas
Olin töissä eräässä sairaanhoitopiirissä, jolla oli ambulanssi, jossa kummittelee. Se oli ambulanssi numero 12. Monilla ensihoitajilla oli tarinoita siihen liittyen, mutten koskaan uskonut moisiin yliluonnollisiin sepityksiin. Siis ennen kuin päädyin itse ambulanssi numero 12:n kyytiin.
Työskentelimme parini kanssa maaseudulla kolmelta aamuyöllä. Oli pilkkopimeää ja täysin hiljaista. Meitä molempia väsytti. Minä istuin kuskin paikalla ja parini oli pelkääjän paikalla. Heräsin vaimeaan ääneen ja luulin parini puhuvan. Sanoin hänelle, että yritin nukkua, ja suljin silmäni. Sitten kuulin selkeästi miehen äänen – parini oli nainen – sanovan: ”Herranjumala, kuolenko minä”, ja sen jälkeen kuului muutama sekunti raskasta hengitystä. Parini ja minä pomppasimme pystyyn ja kurkistimme ambulanssin takaosaan, mistä ääni tuntui tulevan.
Vähän aikaa oli hiljaista. Sitten kuulimme happitankin säätimen naksahduksen ja suhinaa, ihan kuin se vuotaisi. Laitoin valot päälle ja me ryntäsimme ulos autosta. Ajattelin, että osa-aikainen työntekijä oli kiivennyt sisään meidän nukkuessamme, joten avasimme takaovet. Siellä ei ollut ketään. Tarkistin happitankit: yhtäkään ei oltu avattu. Sen jälkeen emme paljon nukkuneet.
Reddit.com kirjoittaja
Zerbo
Riiviöhaamu
Minulla ja naapurillani Dianella oli monta vuotta leikkisä haamu, jota kutsuimme Billyksi. Tullessani kotiin löysin usein tavaroita oudoista paikoista: maitoa kuivakaapista, vessapaperia jääkaapista, pyykinpesuainetta ammeesta. Diane soitti kerran kysyäkseen, oliko Billyä näkynyt, koska hän ei löytänyt kahden litran maitotölkkiään. Löysimme sen lopulta ulkoa takaportailta. Ja sokeri… hemmetin sokeri! Joka aamu sokerikulhoni ammotti tyhjyyttään.
Kun olin saanut tarpeekseni, osoitin Dianan kotia ja huusin ”Mene Dianen luokse!” Viiden minuutin sisään sain häneltä soiton: ”Kiitti vain…”, koska Billy oli mennyt kujeilemaan hänen luokseen. Sitä kesti koko sen kaksi vuotta, jonka asuimme siellä. Kukaan ei uskonut meitä, eivät edes aviomiehemme. Äitini luuli, että joku varasti meiltä, sillä aikaa, kun nukuimme tai olimme poissa kotoa. Siskoni uskoi, että jotain outoa oli tekeillä, muttei keksinyt mitä. Minä en vieläkään osaa selittää sitä.
Reddit.com kirjoittaja abbys_alibi
Aavemainen ullakko
Tuntuu hirveän kliseiseltä aloittaa tarina sanomalla ”en usko kummituksiin, mutta…” Niin minun tarinani kuitenkin alkaa. Muutama vuosi sitten muutin asumaan kaksioon Australian Melbourneen. Asuin ensimmäistä kertaa omillani.
Asuinalue oli rakennettu 1930-luvulla. Olin asunut siellä muutaman kuukauden, kun kerran töistä kotiin tullessani menin kylpyhuoneeseen ja näin jotain outoa: pieneen ullakkotilaan johtava puinen kattoluukku oli kahtena lautapalana lattialla. Tutkin hajonneet palaset. Lauta oli parin sentin paksuinen, ja vain Bruce Lee olisi pystynyt rikkomaan sen. Ajattelin että isännöitsijä oli lähettänyt jonkun tekemään remonttia ullakolle.
Lähetin luukusta kuvia isännöitsijälle ja kysyin, oliko kukaan käynyt siellä (sävyni oli ärtynyt, sillä minulle ei oltu kerrottu asiasta). Hän vastasi: ”Soita minulle heti kun mahdollista.” Minä soitin ja hän selitti, että kaksi aiempaa vuokralaista olivat valittaneet samasta asiasta. Hän lupasi korvata laudat, ja niin tehtiin.
Kuukausi myöhemmin heräsin neljän aikaan aamuyöllä täysin kananlihalla, aivan kuin joku hieroisi käsiään minuun. Oli hyvin hiljaista, mutta sitten kuulin äänen, joka tuntui tulevan sänkyni yläpuolelta. Se oli raahausääni; kuin joku vetäisi perunasäkkiä perässään. Olin kauhusta jäykkä. Ajattelin, että nyt joku on varmasti ullakolla. Eläin ei mitenkään voisi pitää tuollaista ääntä. Viiden minuutin jälkeen, kun sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta, sytytin valot ja kävelin kylpyhuoneeseen krikettimailalla aseistautuneena.
Kun katsoin kylpyhuoneeseen, näin että ullakon kattoluukku oli taas kahtena palana lattialla! Voin pahoin. Raahausääni oli vaiennut, ja sen sijaan kuulin jotain muuta: kuiskutusta. Ääni oli selkeä ja tuli selvästi ullakolta. Se kuulosti lasten ääniltä, ja kuulin kun yksi lause toistui yhä uudelleen ja uudelleen: ”Sinä olet seuraava… Sinä olet seuraava…”
Sytytin asunnon joka ikisen valon, jotta saisin sen tuntumaan normaalimmalta. Kello oli viisi aamuyöllä ja ulkona oli pimeää. Katsoin hieman telkkaria rauhoittuakseni. Sitten sulake paloi. Lemmikkiundulaattini Dexter, joka asui keittiössä eikä yleensä pitänyt mitään ääntä öisin, alkoi rääkiä kuin sitä kuristettaisiin. En ollut koskaan ennen kuullut sen pitävän sellaista ääntä: se kiljui. Nappasin autoni avaimet, juoksin ulos, istuin autoon ja odotin siellä kunnes aurinko nousi.
Kun näin ihmisten ulkoiluttavan koiriaan, olin tarpeeksi rauhoittunut pystyäkseni menemään takaisin sisään. Etuovi oli auki, vaikka uskoin sulkeneeni sen juostessani ulos. Menin keittiöön katsomaan Dexteriä, mutta se ei ollut häkissään. Pahoinvointini palasi. Kaikki ikkunani olivat kiinni, joten tutkin asunnon sisältä. Kylpyhuoneessa kuulin loiskintaa. Dexter oli puoliksi hukkuneena vessanpöntössä! Nostin linnun ylös, pesin ja kuivasin sen. Olin todella sekaisin. Kahdeksalta aamulla soitin isännöitsijälle ja kerroin hänelle laimennetun version yöstä. Hän sanoi: ”Vau, sinäkin kuulit kuiskaukset!”
Pysyin asunnossa vielä puolitoista vuotta. Kuulin kuiskauksia vielä muutamaan kertaan ja kahdesti ullakon luukku oli liikkunut. Vaikka asun nykyään muualla, vanha isännöitsijäni soitti minulle äskettäin. Hän sanoi, että uudet vuokralaiset halusivat kipeästi puhua kanssani joistain siellä tapahtuneista asioista. Turha luulo – se ei ole enää minun päänvaivani.
Reddit.com kirjoittaja Digsdaws
Poika ilman silmiä
Eräänä iltana ollessani 10-vuotias heräsin makuuhuoneeni oven avautumiseen, ja sen jälkeen tunsin jonkun istuvan sängylläni. Tunsin hipaisun jalallani, ja sänky painui alas istujan painon alla. Ajattelin että se oli äitini, ja avasin silmäni. Näin silmättömän pojan, pelkät mustat aukot silmien paikalla. Hän oli suunnilleen minun ikäiseni ja istui sänkyni päässä. Hän ojensi kätensä, jossa oli pieni laatikko. Pelästyin, mutta kurotin silti häntä kohti. Hän vetäytyi pois. Kurotin uudelleen ja sanoin ”Anna se minulle.” Sitten räpsäytin silmiä, ja poika oli poissa. Sängylläni kuitenkin näkyi painauma siinä, missä hän oli istunut.
Viisi vuotta sen jälkeen tyttöystäväni tuli meille tekemään läksyjä. Kun hän oli valmis, hän otti torkut odotellessaan vanhempiaan. Kun he saapuivat, yritin herättää hänet. Hän avasi silmänsä yhtäkkiä, katsoi huoneeni toiseen ylänurkkaan ja osoitti sinne. Sitten hän nukahti uudelleen. Herätettyäni hänet uudelleen selitin, mitä hän oli tehnyt. Hän sanoi: ”Näin ylhäällä seinällä pienen pojan ilman silmiä. Hän oli seinässä kiinni kuin Hämähäkkimies ja tuijotti minua.” Minä järkytyin ja kerroin hänelle oman tarinani pojasta.
Vielä viisi vuotta tämän jälkeen olin yhä saman tyttöystävän kanssa, ja meillä oli kaksivuotias lapsi. Asuimme vanhempieni talossa, minun vanhassa huoneessani. Tyttäreni alkoi herätä joka yö samaan aikaan puhumaan. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että hän kävi lähes saman keskustelun joka yö. Leikilläni kysyin häneltä, kenen kanssa hän keskusteli. Hän vastasi: ”Pienen pojan. Hän on kiva. Hän on eksynyt ja etsii äitiään.” Tyttäreni yölliset keskustelut jatkuivat, kunnes saimme oman asunnon myöhemmin sinä vuonna.
Reddit.com kirjoittaja kmendo4
Lue lisää:
Nämä 7 merkkiä kertovat, että talossasi kummittelee
Halloweenin kunniaksi – lue kummitusjuttu valkoisen naisen haamusta
Viisi kuuluisaa kummitusjuttua, joille on täysin looginen selitys
