Previous slide
Next slide

14 merkkiä, jotka saattavat paljastaa, että olet jo sairastanut koronan

Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Valitut Palat

Tässä vaiheessa kaikki meistä tuntevat jonkun, joka on sairastanut koronaviruksen. Oletko sinä saanut tartunnan huomaamattasi? Näihin asioihin asiantuntijat kehottavat kiinnittämään huomiota, mikäli epäilet kantavasi koronaa.

Olet tuntenut olosi viime aikoina uupuneeksi ja päänsärkykin on vaivannut. Voisiko syypää olla koronavirus?

Olemme kaikki tietoisia lähihistoriasta: koronaviruspandemia sai alkunsa Wuhanissa, Hubein maakunnassa Kiinassa joulukuussa 2019. Hypätään kaksi vuotta eteenpäin ja tammikuussa 2022 koronavirustapauksia on John Hopkinsin yliopiston mukaan raportoitu yli 319 miljoonaa. Pelkästään Yhdysvalloissa tapauksia on ollut yli 60 miljoonaa, ja luku vain kasvaa. Virus on vaatinut lähes 850 000 henkeä, ja määrän odotetaan nousevan. Viimeisin koronan variantti omicron vaikuttaa leviävän jopa nopeammin kuin aiemmat variantit.

Hyviäkin uutisia kuitenkin on saatu. Saataville on tuotu useita koronavirusrokotteita, joiden on selvästi osoitettu ennaltaehkäisevän tartunnan saantia ja lievittävän sen oireita. Myös lääkkeitä ja muita hoitoja on kehitetty koronaviruksen oireita helpottamaan.

Mikäli sinulla ei vielä ole diagnosoitu koronaa, saatat ajatella olevasi yksi niistä onnekkaista, jotka ovat viruksen onnistuneet välttämään. Vai voisiko olla, että olet jo saanut koronavirustartunnan, mutta et ole huomannut sitä, koska oireet olivat niin lievät? (Tämän ansiosta kannatti kestää rokotteen mahdolliset sivuvaikutukset!)

Jos olosi on tuntunut tuntemattomasta syystä hiukan oudolta viimeisten kuukausien aikana, voi sinun kannattaa lukea nämä 14 merkkiä siitä, että olet saattanut saada koronavirustartunnan, ja mitä voit tehdä asialle nyt.

Koronaviruksen merkki: Sinulla on luontaisia vasta-aineita

Vaikka toistuvaa vasta-ainetestausta koronavirustartunnan varalta ei suositellakaan, nämä testit ovat kuitenkin yleisesti saatavilla, kertoo pediatrian professori Matthew B. Laurens Marylandin lääketieteellisestä yliopistosta Baltimoresta. “Yksi vasta-ainetesti voi kertoa, oletko saanut luontaisen tartunnan, ja toinen taas voi selventää, kuinka keho reagoi koronavirusrokotteeseen,” Laurens selittää.

Tarkkaan ottaen vasta-aineita nukleokapsidiproteiiniin ilmaantuu vain jos henkilö on tervehtynyt koronatartunnasta, kun taas rokotteet ja luontaiset tartunnat luovat vasta-aineita piikkiproteiineihin. “Jos sinulla on vasta-aineita piikkiproteiineihin mutta ei nukleokapsidiproteiineihin, sinut on rokotettu, mutta et ole saanut tartuntaa,” hän sanoo ja lisää: “jos sinulta löytyy molempia, sinulla on ollut koronavirus ja sinut voi olla rokotettu.”

Vasta-aineisiin kohdistuva tutkimustyö on yhä käynnissä, kuten se kuinka kauan ne kestävät ja millä tasolla ne suojaavat parhaiten… ja kuinka kauan.

Koronaviruksen merkki: Olosi tuntui kehnolta muutama kuukausi sitten

Aiemmista varianteista poiketen omikronin oireet vaikuttavat olevan lieviä niillä, jotka ovat täysin rokotettuja, sanoo keuhkolääkäri Len Horovitz Lenox Hillin sairaalasta New York Citystä. Yhdysvalloissa ensimmäinen omikron-tapaus todettiin joulukuussa 2021, mutta on mahdollista että sitä oli liikkeellä jo pitkään ennen sitä. Osalla tartunnan saaneista ei ehkä ollut ollenkaan huomattavia oireita. “Jos olosi oli kipeä, mutta ei niin paljoa, että olisit mennyt testattavaksi, saatoit sairastaa koronaviruksen ilman virallista diagnoosia.”

Lue lisää omikronista, ja ota talteen tämä tekemämme kätevä infokuva.

Koronaviruksen tunnistus

Vertailussa koronavirus, sen omikron- ja delta-variantit sekä flunssa

Koronavirus

  • kuume
  • yskä
  • hengitysvaikeudet
  • huimaus
  • lihassärky
  • päänsärky
  • maku- tai hajuaistin menetys
  • kipeä kurkku
  • vuotava nenä
  • pahoinvointi ja oksentelu
  • ripuli

Omikron-variantti

  • kuiva yskä
  • kuume
  • yöllinen hikoilu
  • kivut kehossa
  • vuotava nenä
  • päänsärky
  • huimaus
  • aivastelu
  • kipeä kurkku

Saattaa aiheuttaa kaksi kertaa enemmän tartuntoja kuin delta-variantti

Delta-variantti

  • päänsärky
  • kipeä kurkku
  • vuotava nenä
  • kuume

Saattaa aiheuttaa kaksi kertaa enemmän tartuntoja kuin koronavirus

Flunssa

  • kuume tai kuumeinen olo
  • yskä
  • kipeä kurkku
  • vuotava tai tukkoinen nenä
  • lihaskivut
  • päänsärky
  • huimaus
  • oksentelu tai ripuli

Mahdollisesti heikommin tarttuva kuin koronavirus

Koronaviruksen merkki: Kuumeesi ja yskäsi eivät johtuneet flunssasta

Kärsit päiväkausia kuumeesta, kipeästä yskästä ja väsymyksestä, mutta flunssatestin tulokset olivat negatiiviset. Tartuntatautilääkäri Adam Spivak Utahin yliopistosta Salt Lake Citystä sanoo, että kyse saattoi olla koronaviruksesta, sillä kausiflunssa ja koronapandemia vaivasivat kansaa samaan aikaan.

Tänä vuonna lääkärit ovat törmänneet niin sanottuihin flurona-tapauksiin. “Jos et käynyt testeissä tai sait negatiivisen tuloksen esimerkiksi flunssatestistä, sinulla saattoi olla korona,” Spivak sanoo. “Flunssan ja koronaviruksen kanssa on paljon päällekkäisyyttä, minkä vuoksi koronatestejä on suositeltu vahvasti.” (Lue täältä flunssan ja koronaviruksen oireiden vertailusta.)

Koronaviruksen merkki: Menetit yllättäen haju- tai makuaistisi

Olet varmasti tietoinen, että yksi alkuvaiheen yleisimmistä koronaviruksen tuntomerkeistä on haju- tai makuaistin menetys. Nämä oireet eivät kuitenkaan välttämättä tarkoita koronaa, muistuttaa keuhkojen ja tehohoidon apulaisprofessori Benjamin Singer lääketieteen yliopistosta Chicagosta.

Uuden ennusteen mukaan jopa 1,6 miljoonaa ihmistä Yhdysvalloissa menettää koronaviruksen takia hajuaistinsa. Tutkimus julkaistiin JAMA Otolaryngology–Head & Neck Surgery -julkaisussa.

Koronaviruksen merkki: Nopea hiustenlähtö

Jos olet huomannut hiustenlähtöä, se voi johtua aiemmin saadusta koronavirustartunnasta, sanoo ihotautilääkäri Alexis Young Hackensackin yliopistosta New Jerseystä. “Tämä ilmiö tunnetaan nimellä telogen effluvium ja sen saa aikaan fyysisen tai psyykkisen stressin aiheuttama hiusjuurten ennenaikainen lepotilaan siirtyminen,” hän selittää. “Sitä ei esiinny vain koronaviruksen yhteydessä, mutta olen huomannut sitä esiintyvän paljon useammin ihmisillä, jotka toipuvat koronaviruksesta, myös heillä, jotka eivät tienneet saaneensa tartunnan.”

Hyvät uutiset ovat, että hiuksesi luultavasti kasvavat takaisin. “Telogen effluvium ei vaurioita karvatuppia pysyvästi,” ihotautilääkäri rauhoittelee. “Hiustenlähtö voi jatkua kuusi kuukautta ja paluu normaaliin voi kestää jopa 18 kuukautta, koska hiukset kasvavat takaisin niin hitaasti.”

Koronaviruksen merkki: Sinulla on nokkosihottumaa

Koronaviruksen jälkeinen nokkosihottuma on terveysasiantuntijoiden huomaama ilmiö, Young sanoo. “Olemme huomanneet myös viruseksanteemaa, joka on koronaviruksen jälkeiseen virustartuntaan liittyvä ihotauti,” hän jatkaa.

Nämä ihotaudit näyttäisivät olevan yleisempiä lapsilla kuin aikuisilla, ja ne voivat ilmetä vaikka henkilöllä ei olisikaan ollut huomattavia koronaviruksen oireita. Nämä ihottumat ja ihotaudit paranevat yleensä itsestään. Kosteusvoiteita voi käyttää, jos ihottuma-alue on erityisen ärsyyntynyt.

Koronaviruksen merkki: Lähimmäisesi saivat tartunnan

Jos koronavirus niitti satoa kodissasi, mutta säästyit itse oireilta, saatoit silti saada huomaamattasi tartunnan. Monet tartunnan saaneista saavat vain lieviä oireita, ja omikron-variantin on raportoitu aiheuttavan vielä lievempiä oireita kuin muiden varianttien, eityisesti jo aiemmin rokotetuille henkilöille, sanoo tohtori Len Horovitz.

Koronaviruksen merkki: Et käynyt testeissä oikeaan aikaan

Horovitzin mukaan on mahdollista, että tartunta jää huomaamatta, vaikka kävisikin testeissä. “Kaikki koronatestit antavat tiedon viimeisen 12-24 tunnin ajalta, eikä yhden testin perusteella voi ekstrapoloida,” hän kertoo. “Riippuen siitä, milloin ja kuinka sinut testattiin, saatoit välttää tartunnan.” Kotona tehtävät koronaviruksen antigeenitestit eivät myöskään ole kovin tarkkoja, joten negatiivinen tulos ei välttämättä pidä paikkaansa.

Koronaviruksen merkki: Varpaasi olivat huonossa kunnossa

“Koronavarpaat” ovat ihan oikea juttu, kertoo tohtori Singer. Koronavarpaat tunnistaa violeteista tai punaisista kutisevista kohdista. “Iholla, varsinkin varpaissa, näkyvät jäljet voivat saada testaamatta jättäneet henkilöt miettimään, olisivatko ne olleet koronaviruksen merkkejä,” hän selittää.

Hän kuitenkin myös varoittaa, että varpaista ei voi suoraan varmistua koronavirustartunnasta, sillä syitä ihottumaan voi olla monia muitakin. Ensimmäiseksi tulisi aina varmistaa asia lääkärissä.

Koronaviruksen merkki: Vatsasi oli sekaisin

Koronaviruksen aiheuttama vatsakipu
Kuva: iStock – Koronaviruksen aiheuttama vatsakipu

Koronavirus on hengitystiesairaus, mutta kaikki eivät saa yskää tai hengitysvaikeuksia. Joillekin ripuli voi olla ensimmäinen ja ainoa tartunnan merkki, tohtori Horovitz sanoo.

Jos sinulla esiintyy oireita kuten ripulia, pahoinvointia tai oksentelua, ja olet ollut tekemisissä koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa, kannattaa tarkkailla tilannetta huolella, hän sanoo. (Myös näistä ripulilääkkeistä voi olla apua.)

Koronaviruksen merkki: Sait yllättäen aivohalvauksen

Koronaviruksen ja aivohalvausriskin välillä on yhteys, jopa nuoremmilla potilailla. Lue täältä mitä lääkärit ja tutkijat ovat saaneet selville aivohalvauksesta ja koronaviruksesta.

Kannattaa myös lukea täältä aivohalvauksen varoitusmerkit, ja mitä tehdä jos epäilet saaneesi sellaisen.

Koronaviruksen merkki: huomasit saaneesi silmätulehduksen

Silmätulehdus, tai sidekalvotulehdus, voi olla merkki koronaviruksesta, mutta kuitenkin hyvin harvinainen sellainen, kertoo Amerikan oftalmologia-akatemia. Jos saat silmätulehduksen, kannattaa pysyä rauhallisena. “Soita silmälääkärillesi ja seuraa heidän hoito-ohjeitaan,” akatemia ohjeistaa.

Koronaviruksen merkki: sinulla on kuiva suu

Johtuuko kuiva suusi koronaviruksesta?

Ehkä. Jopa 40 prosenttia koronaviruksen sairastavista kokee suussa kuivuutta sairauden aikana tai sen jälkeen. Näin kertoo Journal of Dental Research -julkaisussa julkaistu tutkimus. Ja nyt Nature Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus antaa vihjeitä siitä, kuinka koronavirus vaikuttaa suuhun ja sylkeen. Wellcome Sanger -instituutin tutkijat Campbridgen yliopistossa yhdessä muiden organisaatioiden tutkijoiden kanssa löysivät angiotensiinikonvertaasi 2 -reseptoreja, eli ACE2-reseptoreja, sylkirauhasten soluissa ja suun reunakudoksissa. Tämän proteiinin kautta SARS-CoV-2 pääsee kehoon sisään.

Viruksen saatiin selville myös lisääntyvän sylkirauhasten soluissa.

Koronaviruksen merkki: Kaikki haisee skunkille

Osa koronaviruksesta toipuvista potilaista kertoo, että he haistavat jatkuvasti savun, roskan tai jopa haisunäädän lemua, vaikkei mitään niistä olisi lähettyvillä. Nämä haamuhajut vaikuttaisivat yleistyvän ajan mittaan, sillä viimeisimpien tulosten mukaan noin 25 prosenttia ihmisistä kertoi haistaneensa näitä outoja hajuja pian diagnoosin jälkeen. Näin kertoo medRxiv-palvelu, joka jakaa vertaisarvioimattomia lääketieteellisiä julkaisuja.

Kuinka välttyä koronavirustartunnalta?

Ennakoimisella on edelleen tärkeä rooli, sanoo Horovitz. “Hanki rokote ja sen vahviste aina kun vain voit,” hän ohjeistaa. “Käytä kasvomaskia julkisissa tiloissa ja pidä etäisyyttä muista. (Lue täältä miksi sinun tulisi käyttää kasvomaskia sisällä vaikka olisitkin saanut rokotteen.)

Muista myös pestä kätesi saippualla tai vedellä ennen ja jälkeen ruoan valmistuksen tai syömisen, sen jälkeen kun olet ollut tekemisissä sairaan henkilön kanssa, hoidettuasi haavaa, käytyäsi vessassa, vaihdettuasi vaipat, niistettyäsi nenäsi sekä yskimisen tai aivastelun jälkeen. Jos käsien pesu ei ole vaihtoehto, käytä desinfiointiainetta, jossa on vähintään 60 prosenttia alkoholia.

Lue lisää:

Voiko koronatestistä saada positiivisen tuloksen rokottamisen jälkeen?

Voiko koronavirus vahingoittaa aivojasi?

Miksi jotkut levittävät koronavirusta erityisen tehokkaasti?