Antiguan saari oli laivamme Kristina Katarinan ensimmäinen rantautumispaikka Itä-Karibialla viikon kestäneen Atlantin-ylityksen jälkeen. Pääkaupunkia St John’sia lähestyttäessä ensimmäisenä huomioni kiinnittivät rannan iloisen värikkäät talot.
Antigua sai aiemmin elantonsa sokeriviljelmistä mutta nykyään se elää matkailusta. St John’sin sataman tuntumassa on vieri vieressä pieniä putiikkeja, jotka houkuttelevat satamassa pistäytyvien loistoristeilijöiden matkustajia ostoksille.
Saari on kumpuileva ja sen rannoilla on paljon pieniä suojaisia poukamia, mikä teki siitä brittiläiselle laivastolle otollisen tukikohdan 1700-luvulla. Noilta ajoilta ovat muistona monet armeijan vanhat rakennukset ja amiraali Nelsonilta nimensä saanut vanha telakka, joka on entisöity hienosti vanhaan asuunsa.
Eurooppalaiset sotilaat ovat vaihtuneet amerikkalaisiin, koska Yhdysvalloilla on Antiguassa tukikohta. Saareen ovat löytäneet tiensä myös monet viihdemaailman, politiikan tai urheilun julkkikset, jotka ovat hankkineet sieltä vapaa-ajan asuntoja. Paikallinen oppaamme tiesi kertoa, että ainakin kitaristi Eric Clapton, edesmennyt laulaja Whitney Houston, Italian mahtimies Silvio Berlusconi ja näyttelijä Jean-Paul Belmondo omistivat huvilan saaressa. Opas esitteli lisäksi poukaman, jossa miljonäärit, muun muassa eras kreikkalainen ministeri, säilyttävät luksusjahtejaan, mutta valitettavasti ministerin alus oli juuri sillä hetkellä poissa, kun suomalaiset veronmaksajat kävivät paikkaa ihailemassa.
Loistohuvilat ja -jahdit ovat vastakohta saaren paikalliselle asutukselle, joka on vaatimatonta. Muutenkin tunnelma saarella on rennon karibialainen, ja tyypillisiä rastahiuksia näkee monilla miehillä.
Ilmastoltaan Antigua on kuivempi ja maisemiltaan hieman karumpi kuin monet muut Itä-Karibian saaret.
Tuntui kuin olisin palannut Eurooppaan, kun laivamme Kristina Katarina saapui yön purjehduksen jälkeen Martiniquen saaren pääkaupungin Fort-de-Francen satamaan. Vehmas ja vihreä Martinique on maisemiensa puolesta aitoa Karibiaa, mutta pääkaupungin laajuus, siisteys, uudehko rakennuskanta kerrostaloineen ja teollisuusalueineen saavat sen tuntumaan eurooppalaiselta satamakaupungilta, ja sitä se oikeastaan onkin. Martinique on osa Ranskaa ja Euroopan Unionia. Ranskalaista tunnelmaa vahvistaa kaikkialla puhuttu ranskan kieli ja katukuvaa hallitsevat Renaultit ja Peugeotit. Ostoksetkin maksetaan euroilla.
Martinique on Karibiaa parhaimmillaan. Sieltä löytyy hienohiekkaisia palmurantoja, hedelmällisiä sademetsiä, kiemurtelevia maisemateitä sekä hienoja banaani- ja rommiplantaaseja.
Saaren ranskalainen vaikutus on vanhaa perua. Ranskalaiset uudisasukkaat saapuivat Martiniqueen 1600-luvulla ja perustivat puuvilla- ja sokeriruokoplantaaseja ja rommitislaamoita. Saari tunnetaan myös Napoleon I:n vaimon Josephinen kotipaikkana.
Luonto on näyttänyt Martiniquelle myös nurjan puolensa. Saaren pohjoisosissa oleva tulivuori Montagne Pelee purkautui viime vuosisadan alussa ja tappoi kymmeniä tuhansia ihmisiä läheisessä merenrantakaupungissa Saint Pierressä. Kaupungin museossa on paljon esineistöä, muun muassa kuumuudessa haljennut kirkonkello, muistuttamassa tuhosta.
Martiniquesta siirryimme maustesaarena tunnettuun Grenadaan. Suomalaiset muistavat Grenadan lähinnä vuoden 1983 uutislähetyksistä Yhdysvaltain miehitettyä saarivaltiota noin viikon päivät pelätessään sen luisuvan Kuuban vaikutuspiiriin. Grenada nousi uudelleen otsikoihin vuonna 2004, kun se joutui hirmumyrsky Ivanin runtelemaksi.
Saint George’sin satamakaupunki suojaisessa lahdenpoukamassa on mielenkiintoinen nähtävyys. Vanhasta Fort Frederickin linnakkeesta avautuu kaupunkiin hieno näköala. Mielenkiintoisia nähtävyyksiä saaressa ovat myös Annandalen vesiputous ja Grand Etangin kraaterijärvi.
Lämpötila Grenadassa on miellyttävän lämmin ympäri vuoden, mikä tekee saaresta suuren hedelmä- ja maustetarhan. Autoajelu saaren tuuheiden sademetsien läpi on kuin kasvitieteen oppitunti, kun tietä reunustavat lukemattomat hedelmäpuut ja kasvit kuten bambu, carambola, kaneli, kaakao, muskotti, kahvi ja sitrushedelmät.
Grenadasta matkamme eteni yöpurjehduksella reittimme eteläisimpään kohteeseen pieneen Tobagon saareen, joka sijaitsee lähellä Etelä-Amerikan mannerta ja Venezuelaa. Saaren eteläisyys tuntui myös ilmastossa, joka oli trooppisen lämmin.
Tobagosta matkailija löytää sademetsiä ja vesiputouksia, joista etenkin Argylen vesiputous on mukava käyntikohde, koska siellä on mahdollisuus pulahtaa virkistävään veteen ja tutustua opastetusti trooppisiin kasvilajeihin.
Mielenkiintoinen ilmiö niin Tobagossa kuin muissakin Itä-Karibian saarissa on, että saaren itäpuolisilla rannoilla ei näy uimareita. Tämä johtuu Atlantin puoleisten rantojen vaarallisista merivirtauksista, joita vain uhkarohkeat surffaajat uhmaavat. Länsirannoilta löytyy Tobagossakin hyviä uima- ja sukeltelukohteita.
Viimeinen satamamme Karibialla oli Barbadoksen Bridgetown, joka on vilkkaan ja tiheään asutun saaren pääkaupunki. Barbadoksessa näkee paljon amerikkalaisia turisteja, mutta myös Englannin vaikutus näkyy yhä vahvana 1960-luvulla päättyneen siirtomaa-ajan jäljiltä. Britti-isäntien vanhat sokeriruokoplantaasit kartanoineen ovat mielenkiintoinen tutustumiskohde. Muita nähtävyyksiä saaressa ovat muun muassa Harrisonin tippukiviluola ja vanhat goottilaistyyliset kirkot kuten St. John’sin kirkko.
Barbadoksestakin matkailija löytää hienoja palmurantoja, mutta muuten saari on maisemiltaan tasaisempi ja tylsempi kuin muut Itä-Karibian saaret.
Barbadokseen oli hieno päättää risteily Kap Verdestä Atlantin yli Karibialle. Ilmastonmuutos oli huomattava, kun nousin Barbadoksen Bridgetownissa lentokoneeseen ja noin kymmenen tuntia myöhemmin astuin Helsinki-Vantaalla Suomen kylmään talveen.
