Rentouttava unelmaristeily vai vatsaa koetteleva myrskyisä meriseikkailu?
Jotain tältä väliltä olivat odotukseni valmistautuessani ylittämään Atlantin valtameren Kristina Katarina -matkustajalaivalla vuodenvaihteessa. Kyseessä oli historian ensimmäinen suomalaisen matkustajalaivan tekemä risteily yli Atlantin, joten lähipiirissäni ei ollut ihmisiä, joilta olisin voinut saada matkakokemuksia ja neuvoja.
Laiva lähti matkaan Kap Verden saarilta Mindelon kaupungista. Me matkustajat olimme jo lähtöä edeltävänä päivänä osallistuneet pakolliseen meripelastusharjoitukseen, joten olo oli varsin luottavainen ja turvallinen, kun laiva irtosi laiturista vuoden 2011 viimeisenä iltana.
Lievää matkajännitystä toki oli ilmassa, mutta sitä lievensi uudenvuodenaaton teemaillallinen, joka päättyi Maamme -lauluun. Tunnelma oli iloinen ja juhlallinen.
Laiva keinahteli mainingeissa jonkin verran, joten jo alkumatkasta päästiin valtamerimatkustuksen makuun. Jotkut matkustajat olivat varautuneet merenkäyntiin pahoinvointilaastareilla tai -pillereillä. Itse en ottanut mitään lääkkeitä, ja se osoittautuikin pian hyväksi ratkaisuksi, koska merenkäynti rauhoittui laivan etääntyessä ulapalle ja laivan verkkaiseen huojuntaan tottui nopeasti.
Päivät laivalla kuluivat rattoisasti. Ennen matkaa epäilin, että lähes viikon kestävä valtameren ylitys saattaisi olla pitkästyttävä, mutta toisin kävi. Minulle muodostui nopeasti päivärutiini, jota noudattaen päivät vierähtivät nopeasti. Aamu alkoi monipuolisella buffet-aamiaisella. Sen jälkeen siirryin kuuntelemaan matkaoppaiden esityksiä tulevista risteilykohteista tai vierailevaa luennoitsijaa, joka tällä matkalla oli professori, tähtitieteilijä Tapio Markkanen.
Muutakin ohjelmaa laivalla järjestettiin. Varsinainen vetonaula oli taikuri Jari Reposen päivittäin järjestämä taikurikurssi, jonne kaikenikäiset matkustajat tungeksivat niin, että eivät olleet huoneeseen mahtua. Veneilystä kiinnostuneilla oli mahdollisuus osallistua saaristolaivurikurssille. Ohjattu aamujumppa oli niin ikään suosittu ohjelmanumero.
Laivan kannella oli mukava viettää aikaa ja nautiskella hyvästä juttuseurasta, mielenkiintoisesta kirjasta ja etelän lämpöisestä meri-ilmasta. Lounaan jälkeen suuntasin laivan kuntosalille tai kauppaan, osallistuin matkaoppaiden järjestämiin leikkimielisiin kilpailuihin tai kuuntelin laiva-orkesterin ja vierailevan artistin Ari Klemin musisointia.
Illansuussa poikkesin saunassa, jossa oli hauska parantaa maailmaa matkatovereiden kanssa, katsella ohi soljuvia aaltoja ja jäähdytellä terassilla. Tyyninä päivinä saattoi myös pulahtaa laivan takakannen uima-altaaseen ja poreammeeseen.
Päivittäiset liikuntahetket olivat tarpeen, koska laivan ruokatarjonta oli runsas ja korkeatasoinen. Kevyttä iltapalaa oli tarjolla laivan bistrossa, ja päivällistä tarjoiltiin ruokasalissa, jossa oli sekä buffet että à la carte -lista.
Runsaan päivällisen jälkeen siirryin laivan olohuoneeseen, Nautilus Loungeen, jossa laivan henkilökunta ja orkesteri vuorotellen viihdyttivät yleisöä esityksillään.
Kohokohtina jäivät mieleen 1960-luvun hengessä järjestetyt naamiaiset ja risteilyisäntä Jukka Helinin imitointiesitykset.
Kun ensimmäiset Itä-Karibian saaret alkoivat siintää taivaanrannalla kuusi päivää kestäneen ja 4 000 kilometrin pituisen laivamatkan jälkeen, tuumin monien muiden matkustajien tavoin, että valtamerimatka olisi saanut kestää kauemminkin.
Päivät merellä olivat olleet kuin paluu vanhojen hyvien aikojen matkustustapaan, aikaan ennen lentokoneiden yleistymistä, jolloin hienot matkustajalaivat kuljettivat ihmisiä Englannista Atlantin yli Amerikkaan.
Verkkaista vanhanajan tunnelmaa korosti se, että matkapuhelin oli kentän puuttuessa mykkä lähes viikon päivät. Myönnytyksen nykyajalle saattoi toki halutessaan tehdä, sillä matkustajien käytössä oli kaksi tietokonetta, joissa on satelliitin välityksellä toimiva internet-yhteys. Facebook-päivitykset ja yhteydet läheisiin hoituivat siis näppärästi.
Muuten ulkomaailman olemassaolon saattoi hyvin unohtaa päiväkausiksi, sillä niin aava on Atlantti, ettei yhtäkään toista laivaa liikkunut näköetäisyydellä koko aikana – merenpinnan tuntumassa räpiköiviä lento-kaloja sitäkin enemmän.
