Seuraavat keskeiset säännöt järkevään kodin siivouksen ovat kuitenkin hyvä muistutus siitä, että asiat voi aina hoitaa vähän paremmin, vähän nopeammin, vähän helpommin.
1. Siivoa ennemmin eikä myöhemmin
Läikkyneet nesteet ja tahrat on yleisesti ottaen helpompaa poistaa, jos käyt niiden kimppuun saman tien. Kuivumaan ja pinttymään päässeiden tahrojen poistaminen on paljon vaikeampaa. Tähän on yksi poikkeus: muta. Matolle päätyneen mudan kannattaa antaa kuivua täysin ennen imurointia.
2. Siisti, sitten siivoa
Nämä ovat kaksi eri asiaa. Siistitty tarkoittaa sitä, että tavarat on asetettu omille paikoilleen ja kaikki on ojennuksessa. Siivottu taas tarkoittaa, ettei missään ole likaa, pölyä tai hometta. Tavoitteena on huone, joka on samanaikaisesti molempia. Tämän saa aikaan niin, että siistimisestä tekee päivittäisen rutiinin. Tavarapinot puretaan ja asiat laitetaan omille paikoilleen. Siten siivotessa on helpompi keskittyä vain lian ja pölyn poistamiseen.
3. Siivoa ylhäältä alaspäin
Älä tappele painovoimaa vastaan, sen taistelun olet jo hävinnyt. Tämä pätee niin yksittäisen huoneen siivoamiseen (aloita katosta ja hoida lattia viimeisenä) kuin koko talon siivoamiseen (aloita yläkerrasta ja siirry sieltä alaspäin).
4. Poista ensin roskat, pyyhi sitten kostealla
Pölytä, lakaise ja imuroi ennen kuin siirryt pesemään paikkoja (esim. puhdistamaan peilit lasinpuhdistusaineella tai moppaamaan lattian). Pesemisen tarkoitus on poistaa lakaisun ja imuroinnin jäljiltä jäänyt vähäinen lika.
5. Aloita harmittomimmalla tavalla
Siivoaminen voi kuluttaa kankaita, lattioita, pintoja ja jopa seiniä. Käytä siis ensin helliä keinoja ja siirry kovempiin otteisiin vasta, jos sille on tarvetta.
6. Anna ajan hoitaa jynssääminen puolestasi
Useimmat puhdistusaineet toimivat paremmin, jos niiden antaa ensin vaikuttaa. Suihkuta puhdistusaine valmiiksi ja tee vähän aikaa jotain muuta ennen kuin palaat pyyhkimään sen pois. Näin sinun ei tarvitse jynssätä niin paljon.
7. Pidä tarvikkeet mukanasi
Joka kodissa pitäisi olla siivouslaatikko tai -sanko, jossa on kaikki mitä tarvitaan huoneen siivoamiseen. Siinä olisi hyvä olla puhdistusaineita, sieniä, paperipyyhkeitä, rättejä ja roskapusseja, joihin tyhjentää roskakorit.
8. Minimoi kävelemisen määrä
Siivoaminen väsyttää ja kestää pitkään, jos joudut koko ajan kantamaan asioita huoneesta toiseen. Kantaaksesi helposti suuren määrän kuljettamista vaativia tavaroita – vaikka kenkiä etuovelta makuuhuoneen kaappiin – laita ne esillä olevaan kantolaatikkoon. Älä lähde viemään laatikkoa, ennen kuin se on täynnä.
9. Suojaa itsesi
Monissa siivousaineissa on kemikaaleja, jotka voivat vahingoittaa silmiä, ihoa, nenää tai keuhkoja. Siivoussangostasi tulisi löytyä kumihanskat: muista käyttää niitä! Todella vahvojen puhdistusaineiden kohdalla kannattaa harkita suojalaseja. Pidä lisäksi siivotessasi vanhoja vaatteita, joiden likaantuminen tai repeytyminen ei haittaa.
10. Ota ilo irti
Laita siivotessasi soimaan hyvää musiikkia. Kauniilla ilmalla voi avata ikkunan ja nauttia tuulen hyväilystä. Syö siivoamisen alkuun hyvä aamiainen ja sen jälkeen hyvä lounas. Siivoamisen pitäisi olla miellyttävä kokemus, ei ikävä askare.
Lue lisää
Näin peset ikkunat oikeaoppisesti
Siivoa alusta asti oikein
50 pientä etikettisääntöä, joita tulisi aina noudattaa