Tour de France

vprd130603_a
Facebook
Twitter
WhatsApp
Pinterest
Email
Tulosta
Kirjoittanut: Annemarie Schaefer
Kesäkuun 29. päivästä alkaen huikeat maisemat, dopingskandaalit, kisan kirjoittamattomat säännöt ja kilpailijoiden yllättävät sankariteot naulitsevat meidät jälleen silmä kovana seuraamaan kilpailua.

Kaikki alkoi mainoskampanjasta

Ranskan ympäriajo sai alkunsa vuonna 1903 mainoskampanjasta, jonka tarkoituksena oli kasvattaa ranskalaisen L’Auto–lehden myyntiä. Lehden päätoimittaja Henri Desgrange oli pyöräilyhullu ja halusi siksi, että kilpailu olisi enemmän kuin pelkkä kaupallinen kampanja. Hän toivoi, että kilpapyöräilijät olisivat pääosassa ja saisivat lumota yleisön voimallaan, kestävyydellään ja tinkimättömyydellään.

Matkaan lähdettiin ennen auringonnousua. Kilpailijat polkivat 17 tuntia kerrallaan, ja jokainen etappi oli lähes 500 kilometriä pitkä. Ensimmäinen ympäriajo oli menestys, mutta seuraavana vuonna kilpailu meni aivan mönkään. Kaikenlainen bluffaaminen oli yleistä, ja yön pimeinä tunteina etumatkaa hankittiin autolla ja junalla. Ihailijat avittivat suosikkejaan heittelemällä kilpailijoita kivillä ja kylvämällä nauloja reitille. Päätoimittaja Desgrange oli raivoissaan. Hänen kilpailunsa oli tahrittu, ja hän vannoi, että vuoden 1904 kilpailu jäisi vihoviimeiseksi. Polemiikki kuitenkin vain kasvatti yleisön mielenkiintoa, ja ympäriajo järjestettiin taas seuraavana vuonna 1905.

Ranskan ympäriajo lukuina

– Noin 2 miljardia ihmistä 190 eri maassa seuraa ympäriajoa vuosittain.
– Noin 2 miljoonaa euroa jaetaan joukkueille ja kilpailijoille palkintoina. 450.000 euroa tuosta summasta menee kokonaiskilpailun eli keltaisen paidan voittajalle.
– 23 päivää kestävän ympäriajon aikana on vain kaksi lepopäivää.
– 5.745 kilometriä on historian pisin Ranskan ympäriajo, ja se ajettiin vuonna 1926. Yleensä reitin pituus on noin 3.500 kilometriä.
– 8 sekuntia on ollut kilpailun täpärin voittomarginaali, ja sillä amerikkalainen Greg LeMond (yllä) päihitti ranskalaisen Laurent Fignonin 3.285 kilometrin mittaisella matkalla vuonna 1989.
– Ranskalainen Raymond Poulidor osallistui ympäriajoon peräti 14 kertaa ja ylsi kahdeksan kertaa kolmen parhaan joukkoon. Keltaiseen paitaan hän ei kuitenkaan yltänyt kertaakaan.
– 198 pyöräilijää (22 yhdeksänmiehistä joukkuetta) osallistuu ajoon, ja heitä on saattamassa 4500 hengen tuki- ja huoltojoukot.

Kilpailun kirjoittamattomat säännöt

Taukojen aikana, joiksi luetaan wc-käynnit, ruokatauot ja pyörien korjaustauot, kilpailijoille annetaan rauha. Ryhmä hidastaa ja antaa kaikille kilpailijoille myös mahdollisuuden tervehtiä reitin varrelle kerääntyneitä perheenjäseniä ja palata kilpailijoiden joukkoon asemiaan menettämättä. Jos kaksi pyöräilijää kilpailee etappivoitosta, ja toista heistä mitä ilmeisimmin odottaa kokonaiskilpailun voitto eli keltainen paita, kokonaiskilpailun voittaja antaa kilpakumppanilleen mahdollisuuden kiriä voittoon tuolla etapilla ja siten saada vihreän paidan.

Polkien kunniaan

Greg LeMonde kirii.
Kuva: Afp/Getty

Tämän vuoden ympäriajo on sadas ja se starttaa Korsikalta. Se on Ranskan alueista ainoa, joka ei ole vielä isännöinyt kilpailua. Kolme ensimmäistä etappia ajetaan Korsikan saarella, ja sen jälkeen kilpailu jatkuu mantereella. Pyöräilijät kilpailevat nopeimmasta kokonaisajasta ja pistekilpailuina nopeimman kirijän palkinnosta ja vuoristoetappien voitoista. Rahan ja palkintopokaalin lisäksi tavoitellaan tuottoisia sponsorisopimuksia ja elinikäistä kunniaa. Katselijat eivät ole tulleet seuraamaan ainoastaan pyöräilyä vaan myös kilpailua edeltäviä paraatikulkueita, joissa mainostajat jakelevat ilmaislahjoja.

Virstanpylväitä

– 1903 Ranskalainen L’Auto-lehti perustaa ympäriajon kasvattaakseen lehtensä levikkiä. Ympäriajoon osallistuu 60 pyöräilijää, mutta heistä vain 21 polkee 2.428 kilometrin matkan maaliin asti.
– 1910 Pyöräilijät ajavat ensi kertaa Pyreneitten vuoriston katalassa maastossa.
– 1919 Kilpailun voittajalle annetaan ensi kerran keltainen paita L’Auto-lehden keltaisten mainossivujen mukaan.
– 1930 pyöräilybrändien hehkutuksen minimoimiseksi kilpailijat ajavatkin kansallisissa joukkueissa ja tavallisilla polkupyörillä.
– 1947 Kilpailu järjestetään taas toisen maailmansodan aiheuttaman seitsemän vuoden tauon jälkeen.
– 1967 Yhdistyneiden Kuningaskuntien Tom Simpson kuolee kesken kilpailun käytettyään amfetamiinia. Ympäriajo saa dopingsäännöt ja – testit.
– 1969 Kansalliset joukkueet poistuvat, ja joukkueet nimetään taas brändien mukaan.
– 1975 Pariisin Avenue des Champs Élysées – puistokadusta tulee kilpailun maali Parc des Princes – jalkapallostadionin ja La Cipale – pyöräilystadionin sijaan.
– 1987 Ranskalainen Crédit Lyonnais – pankki sponsoroi keltaisen paidan, ja keltainen leijonamaskotti on ensi kertaa mukana.
– 1992 Kilpailureitti kulkee osin Espanjassa, Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, Luxemburgissa ja Italiassa Euroopan Unionin ja Maastrichtin sopimuksen allekirjoituksen kunniaksi.
– 1998 Festina-joukkue suljetaan pois kilpailusta dopingväitteiden vuoksi. Pyöräilijät järjestävät protestiksi kahden tunnin viiveen ja pääsponsorit vetäytyvät.
– 2005 Lance Amstrong voittaa seitsemännen peräkkäisen ympäriajonsa ja päättää lopettaa pyöräilyn mutta osallistuu kuitenkin taas vuoden 2009 kilpailuun. Vuoden 2012 virallisesta antidopingtoimikunnan tutkintaraportista ilmenee, että hän oli harrastanut vilppiä koko uransa ajan. Amstrong menettää kaikki seitsemän mitaliaan ja saa elinikäisen kilpailukiellon.
– 2012 Bradley Wigginsistä (32 vuotta) tulee ensimmäinen ympäriajon voittanut britti.

Paidat

– Keltainen paita – kokonaiskilpailun nopein
– Vihreä paita – nopein kirijä
– Punapilkullinen valkoinen paita – paras vuoristopyöräilijä
– Valkoinen paita – kokonaiskilpailuissa parhaiten sijoittunut 25-vuotias tai sitä nuorempi pyöräilijä
– Valkoiset numerot punaista taustaa vasten – taistelunhaluisin pyöräilijä
– Mustat numerot keltaista taustaa vasten – kokonaiskilpailun nopein joukkue. Mukaan lasketaan kunkin joukkueen kolmen parhaan pyöräilijän ajat jokaiselta etapilta.

Kaikki satulaan!

Hieman etäisyyttä toivotaan kuitenkin kaikenkarvaisilta ihailijoilta, lemmikeiltä ja harrastajakuvaajilta. Kaikki voivat suistaa pyöräilijöitä tieltä. Vuona 2011 ranskalainen television ulkolähetysauto törmäsi etapin johdossa olevaan kahteen pyöräilijään, jotka lensivät piikkilanka-aidan läpi.

Tervetulleita ovat olleet pyöräilyn harrastajat, joita ilmoittautuu joka vuosi 8.500 polkemaan vuoristoetapit joko ennen varsinaista tapahtumaa tai sen jälkeen.

Joukkuetaktikointia

Aivan kuin lintuparvessa pyöräilijät pääsevät ryhmänä nopeimmin eteenpäin, koska siinä on vähiten ilmanvastusta.
Kuva: Doug Pensinger/Getty

Aivan kuin lintuparvessa pyöräilijät pääsevät ryhmänä nopeimmin eteenpäin, koska siinä on vähiten ilmanvastusta.

Tässä paitaa tavoittelevat pyöräilijät ajavat epäitsekkäiden palvelijoiden takana ja säästävät siten voimiaan kiriä varten. Jos pyöräilijällä on jano, palvelija tuo vettä. Jos pyörä menee rikki, palvelija antaa omansa ja voi jopa (laittomasti) sabotoida muiden ajoa raivatakseen tietä suosikilleen. Palkaksi palvelija saa osuuden voittajan palkintosummasta.

Julkaistu Valitut Palat -lehdessä 06/2013