Elokuun viimeisenä viikonloppuna mökeillä, veneissä, karavaanialueilla ja yksityisillä pihoilla vietetään astetta normaalia näyttävämmin kesäkauden päättäjäisiä.
Venetsialaisten kunniaksi tummuvaa iltaa valaisevat lukuisat soihdut, toinen toistaan koreammat kynttilät, ja rohkeimmat ovat virittäneet rannan tuntumaan jopa näyttävän kokon.
Veden, tulen ja valon juhlalla on pitkät perinteet. Jopa niin pitkät, että tapahtuman ympärille on ehtinyt muotoutua mielenkiintoisten tarinoiden verkko.
Vaikka venetsialaiset on alun perin mielletty rannikon omaksi karnevaaliksi, on mökkejä, vettä ja veneitä sisämaassakin. Puhumattakaan karavaanareista, jotka rakentavat näyttävän tapahtuman vaikka uuden pallogrillin kunniaksi.
Komea oli venetsialaisviikonloppu myös Peräseinäjoella sijaitsevalla Kalajärven karavaanialueella.
Palkitulla neljän tähden camping-alueella juhlisti ”vetokauden” päättäjäisiä myös SMV eli Suomen munavaunu-kerho.
– Olemme hieman erilaisia karavaanareita, sillä auton perässä roikkuu 1960–80-luvun ruotsalaisvalmisteinen asuntovaunu. Reilut 11 vuotta sitten perustetussa kerhossamme on noin 40 jäsentä, joista keskimäärin parikymmentä vaunuyksikköä kokoontuu aina myös jonnekin päin Suomea järjestettäviin venetsialaisiin, kerhon perustajajäsen Armi Ylikorpi selvittää tyytyväisenä.
– Kesäkauden päättäjäisperinteet on jalostettu retrovaunuiluun sopiviksi, joten tältä viikonlopulta ei tule puuttumaan iloa, valoa eikä kivaa yhdessäoloa.
Pimeän pullon metsästys
Vaikka venetsialaiset mielletään hyvin pitkälle rannikon omaksi juhlaksi, niin ajan myötä kesäkauden päättäjäisiä on ryhdytty juhlistamaan yhä voimallisemmin myös sisämaassa.
Venetsialaisviikonlopun riemuista on ottanut kopin myös Etelä-Pohjanmaalla tunnettu Kalajärven Matkailukeskus.
– Täällä on vaikka mitä. On väljyyttä, hieno ja puhdasvetinen järvi ja tekemistä vähän verkkaisemmallekin liikkujalle. Alue tunnetaan rauhallisuudestaan ja myös siitä, että täällä ei tarvita titteleitä. Emme ole lähteneet myöskään kilpailemaan mistään, ei suuruudella eikä myöskään tapahtumilla. Niinpä venetsialaisviikonlopun ohjelmankin ideoivat vieraat itse, paikallisen karavaaniyhdistyksen puheenjohtaja Tuija Mikkola luonnehtii tyytyväisenä.
Ainoa perinne, joka on säilynyt Kalajärvenkin juhlinnassa, on ”pimeän pullon metsästys”.
– Tämä on perin pohjalainen kilpailulaji, joka sovellettiin aikoinaan myös venetsialaisviikonloppuun. Kun muualla ihmiset nojailevat toisiinsa ja katsovat ilotulitusta, me lähdemme illan pimetessä taskulamppujen turvin tuonne maastoon metsästämään K18-kilvillä varustettuja pulloja. Tässä lajissa ei ole koskaan ollut osanottajapulaa, vaikka ainoa sääntö on, että kilpailijan tulee olla täysikäinen, Tuija paljastaa naureskellen.
Kokkola vastaan Pietarsaari
Elokuisen illan hämärtyessä monet rantahuvilat virittäytyvät juhlatunnelmaan ja sytyttävät pihamailleen kesäkauden päättymisen kunniaksi iloiset juhlatulet. Ja jos sää on suosiollinen, jostain kaukaa voi kuulua jopa hanurimusiikkia.
Näin tunnelmallisesti venetsialaisia vietettiin vielä 1840-luvun Turussa ja Helsingissä, sillä aikoinaan kesäkauden päättymistä juhlittiin vain rannikkopaikkakuntien kesämökeillä.
Nykyään syksyn tuloa juhlistetaan rannikon mökkipitäjien lisäksi myös muualla Suomessa, sisämaassa ja hyvinkin kaukana meren rannoilta.
Kanta-Hämeen Hausjärvellä syksyn tuloa juhlistetaan Elotanssien merkeissä ja samaan aikaan Kymenlaaksossa vietetään muinaistulien yötä.
Lappeenrannassa vastaavasti vietetään Sataman Valot -tapahtumaa.
Sen sijaan rannikolla ja erityisesti Kokkolassa pidetään tiukasti kiinni Venetsialais-perinteestä. Kaupungissa on muodostunut jo perinteeksi suuret kaupunkifestivaalit.
Kokkola ja Länsi-Suomen muut rannikkopitäjät kuten Pori, Rauma ja Pietarsaari ovat toimineet jo sadan vuoden ajan Venetsialaisten päänäyttämönä.
Taustalta löytyy kuitenkin mielenkiintoista kädenvääntöä. Naapurikaupungit Kokkola ja Pietarsaari ovat nimittäin jo pitkään kiistelleet siitä, että kummassa kaupungissa aloitettiin ensimmäisenä mökkikauden päättäjäisperinne.
Kädenvääntö aiheesta eteni jopa siihen pisteeseen, että Kokkola rekisteröi vuonna 2000 venetsialaiset omaksi tavaramerkikseen.
Pietarsaari ei tykännyt tempauksesta, vaan vei asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa rekisteröinti määrättiin kuitenkin purettavaksi.
Rosvopaistia ja hyviä juttuja
Venetsialaisviikonloppuun kuuluu olennaisena osana myös hyvä ruoka. Jokainen voi tehdä mieluisensa menuun, mutta varsin useassa seurueessa syödään kuitenkin rosvopaistia.
Sieviläinen eräkokkailun taidot omaava Raimo Paavola on yksi niistä juhlijoista, jotka nauttivat päättyvän kesäkauden kunniaksi myös itsevalmistettua rosvopaistia.
– Takana on parinkymmenen vuoden kokemus, mutta lopputulos on aina erilainen. Innostus maakuopassa muhivan rosvopaistin tekemiseen lähti Leo Lastumäen ja Heikki Kinnusen tähdittämästä elokuvasta ”Lampaansyöjät”. Päätin heti kokeilla, mutta elokuvasta poiketen kuitenkin kaupasta ostetulla lampaanlihalla, Raimo kertoo naureskellen.
Ajan myötä äijämäisen paistin valmistusta on hiottu niin tekotapojen kuin lihavalintojenkin suhteen.
– Osa laittaa lammasta ja possua jopa sekaisin, mutta tärkeintä on kuitenkin lihan rasvapitoisuus. Minä olen päätynyt eri kokeilujen jälkeen lampaanlihaan. Maustamiseen riittää merisuola ja maustepippuri, mutta lisään joukkoon vielä reippaanlaisesti sipulia. Jokainen voi säveltää paistin omien mieltymystensä mukaan, mutta ei äijämäiseen lopputulokseen sen suurempia hifistelyjä tarvita.
Maustamisen jälkeen Raimo käärii paistin tiukkaan folioon, jonka jälkeen paketti kietaistaan märkään sanomalehteen ja vielä kertaalleen folioon. Lopuksi paketti sidotaan tukevaan kanaverkkoon, joka varmistaa paistin kasassa pysymisen.
Rosvopaistin onnistumisen kannalta on lisäksi tärkeää, että valmistamiseen varataan riittävästi aikaa.
Raimon mukaan rosvopaistin valmistus alkaa tekemällä hyvä, vähintään 20 senttiä syvä ja puoli metriä pitkä maakuoppa.
– Itse olen asettanut kuopan pohjalle kahdeksan sentin vahvuisen laattakiven ja tehnyt ympärille tulikivikehikon. Tähän on turvallista latoa kuivat koivupuut, jotka sytytetään tuohella – ei missään tapauksessa sytytysnesteellä, Raimo opastaa.
Hyvän ja paksun hiilloksen syntymiseen menee aikaa noin kaksi tuntia. Tämän jälkeen kekäleet nostetaan ylös, laitetaan paisti pohjalle ja nostetaan kekäleet takaisin paistin päälle.
– Ja jotta lämpö pysyy tasaisena ja hyvänä, kekäleiden päälle laitetaan vielä hiekkaa. Itse viritän hiekan päälle vielä pienen nuotion, jota pidetään yllä vähintään kolmen tunnin ajan. Hoppuilemalla ei siis tästä savotasta selviä. Lähtökohta on se, että mitä pidempään paisti saa muhia maakuopassa, sen mureampaa on lopputulos, Raimo tietää kertoa.
Taustalla kiinalaiset ilotulitteet
Suomessa venetsialaisten juuret voidaan jäljittää kuitenkin jo 1840-luvun Helsinkiin, jossa kreivi Musin-Puśkinin tiedetään järjestäneen tapahtumaa nimeltä Fete venete.
Venetsialaisten juuret ovat kuitenkin Venetsian kaupungissa, jonne tulivat ensimmäisenä Euroopassa Kiinasta saapuneet ilotulitteet.
Kesäkauden päättäjäisillä on pitkät perinteet myös Sveitsissä ja Etelä-Saksassa, mutta venetsialaisia juhlistetaan lisäksi Yhdysvalloissa ja Englannissa.
Merikaupan myötä venetsialaisjuhla saapui myös Suomeen ja erityisesti maan satamakaupunkeihin.
Esimerkiksi Pietarsaaressa juhlat keskittyivät muun muassa Alhoman mökkialueelle ja Kokkolassa vastaavasti Sannanrannan huvila-alueelle.
Sotien jälkeen, 1950-luvulla rannikon kansa siirtyi juhlimaan venetsialaisia pienessä piirissä, omille mökeilleen.
Alun alkaen venetsialaisilla oli juhlinnan ohella myös hieman maanläheisempi tarkoitus. Elokuun lopulla, huvilakauden päätteeksi mökki siivottiin ja roskat poltettiin.
Nykyään venetsialaisviikonloppua vietetään kuitenkin hieman keveämmissä tunnelmissa.
Lähde: Wikipedia
