Viking Linen Gabriella-risteilyaluksen karaokebaarissa viime toukokuussa meno oli ylimmillään. Keski-ikäinen nainen lauloi antaumuksella Paula Koivuniemen kappaletta Tummat silmät, ruskea tukka.
Yleisö kannusti häntä mukana hoilottaen. Hetken kuluttua joukko nuoria miehiä esitti toisiinsa nojaillen Aikuista naista. Paula Koivuniemen ensilevystä on kulunut aikaa lähes neljäkymmentä vuotta, ja hän on nyt suosionsa huipulla.
Hänestä pitävät niin nuoret kuin vanhat, miehet kuin naisetkin. Paula Koivuniemi on palkittu kymmenellä kultalevyllä ja yhdellä timanttilevyllä.
Paula on kotoisin Seinäjoelta. Esiintymisvietti ilmeni hänessä jo varhain. Kaksi vuotta vanhemman siskonsa Tuulan ja ystävättäriensä kanssa hän piti kotipihalla näytelmäkerhoa. ”Paula oli aina pääosassa”, pikkuveli Martti kertoo.
Sisarusten äiti työskenteli kirjanpitäjänä ja Mauri-isä oli arvostettu tanssimuusikko. Hän huomasi tyttärensä musikaalisuuden jo varhain. Isä osti Paulalle viulun ja sittemmin sellon, mutta tyttö halusi pianon. Kun se Lopulta hankittiin, Paula oli 14-vuotias, ja kiinnostus poikiin oli jo ajanut soittoharrastuksen ohi. Paula esiintyi isänsä orkesterin solistina taiteilijanimellä Pia Christina.
Syksyllä vuonna 1966 Toivo Kärki kutsui Paulan Helsinkiin koelauluun. ”Katselin häntä ja aloitin jonkin kappaleen ihan väärässä tempossa”, Kärki on kertonut. ”Tyttö ei rävähtänytkään, vaan jatkoi siitä vaan. Minä sanoin, että kirjoita nimesi tuohon sopimukseen.”
Kärki antoi Paulalle ensimmäiseksi levytettäväksi H. Saarniahon sävellyksen Perhonen, josta tuli heti hitti. Paulan seuraavaksi menestyskappaleeksi nousi Toivo Kärjen säveltämä laulu, Jos helmiä kyyneleet ois. Paulan ystävätär Ulla-Riitta Raitamaa työskenteli ohjelmatoimistossa, kun hän tapasi Paulan ensimmäisen kerran vuonna 1967.
”Olin tavannut monia laulajia, mutta Paula oli ilmiselvä maailmannainen”, Raitamaa sanoo. ”Hänellä oli valtava, tupeerattu tukka ja hän näytti ihan kansainväliseltä tähdeltä. Luulin häntä etäiseksi, mutta huomasin pian, että hän oli mukava ja ujo tyttö.”
Vuonna 1969 silloin 22-vuotias Paula sai muusikkomiehensä Harrin kanssa ensimmäisen ja ainoan lapsensa, joka sai nimen Toni. Perhe muutti Harrin kotikaupunkiin Poriin. Vauva nukkui keikoilla kitarakotelossa, kun Paula lauloi ja Harri soitti yhtyeessä rumpuja. Avioliitto päättyi myöhemmin eroon ja Paula harkitsi myös laulajauransa lopettamista.
”Kotimaista iskelmämusiikkia ei arvostettu eikä auttanut, vaikka Paula yritti miellyttää yleisöä laulamalla englanniksi”, Ulla-Riitta sanoo.
1980-luvulla Paula Koivuniemi nousi kiintotähdeksi. Hän sai useita tunnustuksia: vuonna 1987 hänet valittiin Vuoden naissolistiksi ja vuonna 1988 Vuoden Viihdyttäjäksi. Vuonna 1996 Paula sai pitkän uransa johdosta Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry:ltä ErikoisEmman.
Hänen uransa lähti ennen näkemättömään nousuun vuonna 1999 julkaistun Kun kuuntelen Tomppaa -kappaleen myöta. Seuraavan vuoden kruunasi yhteiskiertue Katri Helenan, Lea Lavenin ja Marion Rungin kanssa.
Taiteilijaprofiili sai kiinnostavan lisän, kun Paula vuonna 2001 esitti Helsingin Senaatintorilla Apulannan kappaleen Anna mulle piiskaa. Hänestä löytyi rokkari, joka sai 35 000 hengen yleisön täysin sekaisin. Pari vuotta myöhemmin Paula esiintyi Turun Ruisrockissa suosiosta ulvovalle nuorisolle.
Paula Koivuniemi tunnetaan ystävänä, joka kantaa aina matkoiltaan lahjoja ja muistaa läheisiään monin tavoin.
”Paula on kaikin puolin avokätinen”, Ulla-Riitta Raitamaa sanoo. Mara-veli vahvistaa: ”Paula on huolehtivainen ja lämminsydäminen.” Kun veli sairastui vuonna 2005, Paula tilasi hänelle ajan yksityislääkärille, ja hän myös maksoi veljensä jalkaleikkauksen.
”Paula ei säästele aikaa eikä vaivaa, kun on kysymys ystävien hyvinvoinnista”, Mara sanoo. Paulan äiti kuoli vuonna 1976, isä vuonna 1989. Erityisesti isän kuolema lähensi sisaruksia entisestään.
Viisivuotias Paula (vasemmalla), isosisko Tuula sekä veli Martti.
Kuva: Paula Koivuniemen arkisto
”Paula on todella sukurakas”, Mara kertoo. Hän pitää tiiviisti yhteyttä sisaruksiinsa ja kanadalaisserkkuihinsa. Ystävät kuvailevat Paulaa temperamenttiseksi, suoraluonteiseksi ja äkkipikaiseksi – mutta myös lämminsydämiseksi ja ”tavalliseksi ihmiseksi”, jota on helppo lähestyä.
”Valtavasta suosiostaan huolimatta Paula ei ole muuttunut diivaksi”, Mara sanoo. ” Hän haluaa vilpittömästi palvella yleisöä ja tekee sen täydellä sydämellä – eikä koskaan aliarvioi yleisöään. Paula vetää jokaisen keikan kuin se olisi hänen viimeisensä.
Paula Koivuniemi kertoi Valituille Paloille myöntämässään erikoishaastattelussa, että hänen menestyksensä hintana ovat olleet epäonnistuneet miessuhteet. Hän uskoo kaikesta huolimatta rakkauteen ja on valmis menemään naimisiin, kun ”se oikea” osuu kohdalle.
Olet onnistunut pysymään pinnalla vuosikymmeniä. Mikä on salaisuutesi?
Paula: Uskon, että esiintymisen ja laulamisen iloni välittyy kuulijoille. Yritän aina saada ihmiset viihtymään.
Mikä vie sinut jatkuvasti tien päälle?
Paula: Esiintymisvietti ja se, että rakastan työtäni. Olen myös niin levoton, että jos olen neljä päivää kotona, kaipaan jo viidentenä paivana keikalle.
Laulat paljon rakkaudesta. Kuinka paljon lauluissa on itseäsi?
Paula: Ihmiset vaistoavat, että olen kokenut itse ne asiat, joista laulan.
Vieläkö rakastut ja uskallat rakastua?
Paula: Totta kai uskallan. Rakastuminen on tietysti aina vaikeampaa, kun tulee ikää. Sitä muuttuu entistä kriittisemmäksi. Tällä hetkellä minulla ei kylläkään ole rakastettua. Viimeksi olin rakastunut nelisen vuotta sitten, kun tapasin kanadalaisen miehen.
Mitä romantiikka sinulle merkitsee?
Paula: Arvostan läheisyyttä enemmän kuin kynttilänvaloa ja ruusuja. Romanttiset hetket voivat olla vaikkapa yhdessä autossa matkustamista kauniina kesäyönä.
Ihminen voi siis rakastua monta kertaa elämänsä aikana?
Paula: Tietenkin voi! Itse rakastun aina korviani myöten. Ystäväni tietävät, että kun minusta ei äkkiä kuulu mitään, olen rakastunut.
Mistä rakastuminen tulee?
Paula: Luulisin, että omista tarpeista. Kun haluan rakastua, lähetän ympärilleni signaaleja. Silloin myös liikun paljon ja katselen silla silmällä ympärilleni.
Millaisiin miehiin rakastut?
Paula: Ulkonäön täytyy miellyttää, jotta edes kiinnostuisin. Kaikki mieheni ovat olleet urheilullisia. Lisaksi miehen pitää olla älykäs ja huumorintajuinen. Hänen täytyy myös olla ajankäytön suhteen joustava, jotta tulisi kanssani toimeen.
Haluatko olla suhteen valtiatar?
Paula: Jostain syystä miehet ovat aina kohdelleet minua prinsessana. Se on hyvä tiettyyn pisteeseen asti, mutta miehellä pitää olla myös luonnetta ja hänen pitää osata pitää puolensa.
Kun sinä olet omapäinen, niin siitähän tulee riitaa.
Paula: Niin tulee, mutta sitten taas sovitaan. Miehen on oltava vahva, vaikka rapa sitten roiskuisikin.
Mihin viimeisin romanssisi kariutui?
Paula: Olin kanadalaisen rakastettuni kanssa kolme vuotta yhdessä, mutta etäisyys osoittautui lopulta sittenkin liian suureksi. Kumpikaan meistä ei ollut valmis luopumaan omasta elämästään. Haluan toteuttaa uraani Suomessa ja hänellä on vanhempansa huolehdittavana Kanadassa. Myös vieraalla kielellä kommunikointi oli raskasta.
Pelkäävätkö miehet sinua, koska olet julkkis?
Paula: Voi olla. Ehkä kanssani elävän miehen pitäisi olla myös itse tottunut julkisuuteen.
Miten mies voisi yllättää sinut myönteisesti?
Paula: Ei ainakaan tavaralla. Hän voisi kirjoittaa runon tai kirjeen. Siitä näkisin, mitä toisen mielessä liikkuu.
Missä tapaat miehiä?
Paula: Erilaisissa tilaisuuksissa ja joskus esiintymispaikoilla. Parin etsiminen on aina vaikeaa, sillä mietin aina, mitä saan kumppanilta ja mistä joudun luopumaan. Itsenäisyydestä luopuminen on minulle vaikeaa. Jossain vaiheessa minulle kuitenkin tulee tunne, että haluan suhteen. Sitten alan taas kaivata vapautta ja kaikki alkaa alusta.
Oletko mielestäsi saanut rakastaa rauhassa vai onko julkisuus sotkenut suhteitasi?
Paula: Melko vähän, vaikka suhde Ilkka Kanervaan olikin kieltämättä hankala. Siihen aikaan ihmeteltiin, kuinka iskelmälaulaja ja poliitikko voivat olla yhdessä. Se oli opettavainen ja vahvistava kokemus, ja olemme edelleen ystäviä Ilkan kanssa.
Miten nuoremman ja vanhemman ihmisen rakkaus eroavat toisistaan?
Paula: Nuorena olin kauhean vaativa. Halusin olla joka hetki yhdessä mieheni kanssa ja jakaa kaiken. Nuorena olin myös omistushaluinen. Vanhempana toiselle osaa antaa enemmän vapautta.
Missä aiot viettää ystävänpäivää?
Paula: Olen Yhdysvalloissa isonsiskoni kanssa. Toivottavasti meillä on silloin kivat seuralaiset.
Voisitko kuvitella meneväsi vielä naimisiin?
Paula: Voisin kyllä, jos oikea ihminen tulee vastaan.
Mitä ajattelet siitä, että homot ja drag queenit ovat ottaneet sinut suosikikseen?
Paula: Olen ottanut sen kunniana. He imitoivat minua upeasti, tekevät tarkasti kaikki liikkeeni. Miten siitä edes voisi loukkaantua?
Puhutaan urastasi. Esiinnyit ensimmäisen kerran 15-vuotiaana isäsi yhtyeen kanssa, kun yhtyeen solisti oli sairastunut. Millaista se oli?
Paula: Kaikki meni hyvin ja tykkäsin siitä, kun ihmiset taputtivat. Ajattelin, että ehkä tämä on minun juttuni. Minulla oli kuitenkin jatkuvasti ristiriitainen tunne. Jouduin lähtemään isän mukaan, kun muut ikäiseni nuoret lähtivät hippaamaan.
Laulamisen palo sinulla oli kuitenkin alusta asti.
Paula: Osasin kaikki radiosta tulleet iskelmät ulkoa. Meillä oli kotona vintillä kaikki toivelauluvihkot. Niin pystyin hyppäämään Iavalle isäni lauluyhtyeen solistiksi vaivatta.
Vieläkö laulat Perhosta keikoillasi?
Paula: Esitän sen jokaisella keikallani.
Miten kuulijat suhtautuvat siihen?
Paula: Vanhemmat palaavat ajatuksissaan nuoruuteen. Nuoremmat muistavat ajat, kun heidän vanhempansa kuuntelivat Perhosta. Kun joku itkee, herkistyn itsekin. Se on minulle hirveän tunteikas ja tärkeä laulu.
Vaikka Perhosesta tuli hitti, olit pari kertaa vahalla lopettaa laulamisen.
Paula: 1970-luvun alku oli tiukkaa aikaa. Silloin iskelmät eivät olleet muodissa. Toisen kerran harkitsin lopettamista vuonna 1976. Suunnittelin ryhtyväni perheenäidiksi ja aloittavani opiskelun. Kolmen kotona vietetyn kuukauden jälkeen totesin, että ei sittenkään, minun paikkani on olla esiintymässä.
1970-luvun puolivälissä Paula harkitsi laulajanuran lopettamista.
Kuva:Paula Koivuniemen arkisto
Miten saat aikasi kulumaan keikkamatkoilla?
Paula: Avustajani Heidi Kajan ajaa autoa. Suunnittelemme matkojen aikana tulevia aikataulujani. Heidi huolehtii siitä, etten tee elämästäni liian kiireistä.
Olet edelleen innostunut työstäsi.
Paula: Kyllä! Nautin valtavasti siitä, kun yleisöllä on mukavaa. En osaa tehdä mitään puolittain. Minulla on pohjalainen sisuni, uutteruuteni, ylpeyteni ja perusteellisuuteni.
Miten pidät huolta kunnostasi?
Paula: Viimeisen neljän vuoden ajan olen sauvakävellyt. Olen huomannut, että jaksan ihan hillittömästi, enkä ole yhtään väsynyt tai hengästynyt.
Entä henkisestä kunnostasi?
Paula: Lenkeillä Espoossa suunnittelen ja mietin asioita. Lisäksi harrastan teatteria ja käyn konserteissa. Viime aikoina omasta ajasta ja hiljentymisestä on tullut entistä tärkeämpää.
Mitä teet kotona ollessasi?
Paula: Olen harvoin kotona. Jos on aikaa, lähden veljeni luo. Hän on minulle hirveän tärkeä, oikea neuvonantaja. Hänen kanssaan muistelemme lapsuutta, vanhempiamme ja meille rakkaita ihmisiä.
Mitä kadut?
Paula: Sitä, etten osaa soittaa mitään instrumenttia ja etten jatkanut liikuntaharrastustani. Äitini laittoi minut Seinäjoella balettikouluun, mutta jätin sen kesken.
Ystäväsi kertovat, että olet välillä kiivas.
Paula: Äitini oli temperamenttinen niin kuin pohjalaiset tapaavat olla. Olen ehkä perinyt luonteeni häneltä. Sanon heti suoraan ja terävästi.
Loukkaantuvatko ihmiset?
Paula: Kyllä. Olen kärsinyt äkkipikaisuudestani, katunut ja pyytänyt anteeksi. Kaikki eivät kuitenkaan ole antaneet. Se on kamalaa.
Mika on paras luonteenpiirteesi?
Paula: Olen hyvä ystävä. Olen aina valmis antamaan apua. Jaan myös helposti asioita ja materiaa. Matkoilla ajattelen aina kaupoissa, että tuo sopisi sille ja sille.
Mitä olet oppinut vaikeuksista?
Paula: Ne ovat opettaneet ja vahvistaneet. Aina ei heti osaa hyväksyä vastoinkäymisiä, mutta niiden merkityksen oppii kyllä myöhemmin ymmärtämään.
Et ole katkeroitunut mistään.
Paula: En ollenkaan. Olen ajatellut, että minulle kävi nyt näin, ei voi mitään. Yritän ottaa opikseni.
Miten olet jaksanut viihdyttää sellaisina hetkinä, kun olet itse ollut heikkona?
Paula: Se on ollut kaikkein vaikeinta. Ihmiset ovat vaistonneet tunteeni ja ottaneet osaa suruuni. Esiintyjän tarkoitus on silti lohduttaa yleisöä eikä päinvastoin.
Olet vuosia sitten kertonut olevasi matkalla itseesi. Mitä löysit?
Paula: Elämäni oli nelikymppisenä kovaa, en ehtinyt pysähtyä. Vanheneminen on artistille usein vaikeaa. Jouduin pohtimaan, miten voisin rakentaa ja vahvistaa itseäni.
Mitä teit?
Paula: Luin hiljentymiseen ja rauhoittumiseen liittyviä kirjoja muutaman vuoden. Aloin luottaa itseeni ja ymmärsin, ettei kaikista pienistä asioista kannata ottaa paineita. Tätä oivallustani olen sen jälkeen jakanut ikäisilleni naisille.
Mika on suhteesi uskoon?
Paula: Minulle Jumala on olemassa. Yritän elää elämäni Herran nuhteessa. Pyrin ajattelemaan muita ihmisiä, yritän olla epäitsekäs.
Oletko onnellinen?
Paula: Kaikkien elämäni mutkien jälkeen voin sanoa, että elän onnellista elämää. Olen saanut olla terve ja minulla on hyviä ystäviä. Elämäni on ollut urapainotteinen, mutta olen saanut tehdä upeaa työtä. Mitä muuta ihminen voi enää toivoa? Pistän joka ilta kädet ristiin ja kiitän tästä päivästä.
Paulassa oli jo teinityttönä selvää tähtiainesta. Kuva vuodelta 1966.
Kuva: Paula Koivuniemen arkisto
