Viisi vuotta sitten hollantilainen Wim Tilburg ei pystynyt kävelemään 500 metriä haukkomatta henkeään. 177-senttisenä ja 125-kiloisena hän oli virallistenkin ohjeistusten mukaan erittäin liikalihava. Aina ollessaan työmatkalla kunnianhimoinen bisneskonsultti Tilburg varasi lentokoneessa käytäväpaikan, sillä hän ei pystynyt ahtautumaan toisten matkustajien ohi.
”Kaikki he varmasti vihasivat minua”, hän sanoo. ”Hikoilin hullun lailla ja aina kun torkahdin, aloin kuorsata. Äänekkäästi.”
Mutta vaikka hänen lääkärinsä oli varoitellut, että ylipaino oli hänen lukuisten terveysongelmiensa, kuten kakkostyypin diabeteksen ja korkean verenpaineen taustalla, hän ei kyennyt laihduttamaan. Sen sijaan hän haki ruoasta hyvää oloa. Joskus ruoan antama potku kesti koko iltapäivän, toisinaan vain muutaman minuutin. Hän oli addikti. Hän oli ajattelematon, hän inhosi itseään, eivätkä asiat enää olleet hänen hallussaan.
”Oli kuin olisin elänyt täysin harmaassa maailmassa”, etelähollantilaisesta Helmondin kaupungista kotoisin oleva Tilburg, 58, sanoo. ”En löytänyt tietäni sieltä pois.”
Sitten, vuonna 2015, kun hän oli syömässä sipsipussillista, hänen nuorin, tuolloin lukioikäinen poikansa huomautti, ettei isä luultavasti näkisi tämän valmistujaisia. Jotenkin pojan kommentti sai Wimin lopettamaan ongelman kieltämisen. Jos hän ei pystynyt huolehtimaan itsestään, kuinka hän pystyisi huolehtimaan perheestään? Hänen elintapansa vaikuttivat kaikkeen ja kaikkiin hänen ympärillään: kanssamatkustajiin lentokoneessa, hänen perheeseensä sekä ylikuormitettuun terveydenhuoltojärjestelmään.
Hän oli yksi tilastomerkintä lisää – samanlaisia on täynnä koko hänen maansa, koko manner ja koko maailma. Maailman terveysjärjestö (WHO) kutsuu liikalihavuutta pakottavaksi terveysongelmaksi, ja sen sanotaan olevan maailman kolmen pahimman itseaiheutetun ongelman joukossa tupakoinnin ja sodan lisäksi. Liikalihavuuden ongelma on laajuudeltaan yli kaksinkertaistunut 1980-luvulta lähtien. Juuri nyt todisteet viittaavat siihen, että jo yksin Euroopan alueella jopa kolmannes 6–9-vuotiaista pojista ja viidennes tytöistä on ylipainoisia; syynä tähän on sokeristen tuotteiden nauttiminen hedelmien ja vihannesten sijaan.
Todellakin, jopa 2,1 miljardia ihmistä, eli noin 30 prosenttia maapallon väestöstä on ylipainoisia. Heistä kolmasosa luokitellaan liikalihaviksi, sillä heidän painoindeksinsä – eli painon ja pituuden suhdeluku, jota asiantuntijat nyt pitävät parempana mittarina kuin pelkkää kilomäärää – on vähintään 30.
Kun miettii, että välillä 18,5 ja 24,9 olevaa painoindeksiä pidetään terveenä, on helppo ymmärtää, miksi Wim Tilburg, jonka painoindeksi oli 40, kärsi niin monista ongelmista. Oli kuin joka hetki, joka ikinen päivä hän olisi pitänyt yllään tiiliskivistä tehtyä pukua, joka painoi hänen sisäelimiään, niveliään ja lihaksiaan. ”Ei mene kauaakaan ennen kuin ihminen luhistuu”, sanoo tohtori Hanno Pijl, Leidenin yliopiston sisätautiopin osaston professori.
Liikalihavuus – hinta on sen aiheuttamat kuolemat
Liikalihavuuden hintana on sen aiheuttamat kuolemat, jotka kattavat viisi prosenttia kaikista vuotuisista kuolemantapauksista maailmanlaajuisesti, sekä 1,8 biljoonan euron suorat ja epäsuorat kulut, jotka aiheutuvat muun muassa terveydenhoidosta, menetetyistä työpäivistä ja työkyvyttömyydestä. ”Liikalihavuus ei ole lääketieteellinen vaan yhteiskunnallinen ongelma, jota terveydenhuoltojärjestelmämme eivät ole varusteltuja hoitamaan”, tohtori Pijl jatkaa. ”Ne on rakennettu vastaamaan tarttuvien tautien aiheuttamaan ongelmaan, ei tarttumattomiin sairauksiin.”
Kakkostyypin diabetesta, masennusta sekä niitä kahtatoista eri syöpää – muun muassa rinta- ja haimasyöpää sekä ruokatorven syöpää – jotka liitetään liikalihavuuteen, ei tosiaan voida hoitaa helposti antibiooteilla tai pillereillä. Sama koskee myös nivelrikkoa, korkeaa verenpainetta, sepelvaltimotautia, dementiaa ja jopa kielen rasvoittumista, jolloin kielen takaosaan kertynyt rasva alkaa haitata hengitystä.
Syyskuussa 2018 julkaistun WHO:n raportin mukaan yksi kolmesta eurooppalaisesta aikuisesta on ylipainoinen tai liikalihava. Mutta heitä kaikkia lihavampi, ja lähes yhtä lihava kuin listan kärkimaat Turkki ja Malta, on Iso-Britannia, jonka väestöllä on taipumusta alkoholin kuluttamiseen ja vähäiseen liikuntaan. Niinkin suuri osa kuin 62 prosenttia Ison-Britannian aikuisväestöstä on ylipainoista, ja heistä 28,1 prosentilla painoindeksi on vähintään 30. Tämä tarkoittaa sitä, että Britannian julkinen terveydenhuoltojärjestelmä NHS käyttää vähintään 6,1 miljardia puntaa (yli 6,8 miljardia euroa) pelkästään liikalihavien hoitoon, muun muassa hankkimalla paremmin varusteltuja ambulansseja, joiden bariatriset paarit kestävät jopa 445 kilon kuorman.
Mikään maa ei kuitenkaan ole välttynyt ongelmalta, ei edes Ruotsi, jossa painoa ei perinteisesti ole pidetty ongelmana. Nykyään yli puolet yli 20-vuotiaista aikuisista on ylipainoisia, ja heistä 18,6 prosenttia virallisesti liikalihavia. Ongelman hallintaan saamiseksi ei kuitenkaan ole tehty yhtäkään virallista hallinnollista linjausta. ”Puhetta on paljon, mutta aikaan ei saada paljoakaan”, sanoo tohtori Carl-Erik Flodmark, eteläruotsalaisessa Lundin yliopistossa opettava lasten ja nuorten liikalihavuuden asiantuntija.
Flodmark on eniten huolissaan nuorten liikalihavien potilaiden joukossa yleistyneestä rasvamaksasta – se aiheutuu elimistöön jääneen rasvan kerääntymisestä maksaan, mikä voi johtaa arpeutumiseen ja lopulta syöpään. ”Meidän täytyy vastata liikalihavuuteen terveydenhoidolla ja yhteiskunnallisilla toimenpiteillä, joissa ovat mukana ruoka- ja mainosteollisuus”, hän sanoo.
Keväällä 2015 kanadalainen Glenn McMullin oli 50-vuotias lentäjäkouluttaja, joka matkusti työnsä takia Toronton ja Newfoundlandin välillä. Hän painoi 154 kiloa ja käytti joka yö erityistä ylipainehengitys- eli CPAP-laitetta joka auttoi häntä hengittämään hänen nukkuessaan. Sitten saapui se aamu, jolloin hän osti työmatkallaan pikaruokalasta rasvaisen aamiaisvoileivän.
Hän otti haukun, pureskeli ja nielaisi. Ruoka ei tahtonut mennä alas, vaan se jäi kovaksi palaksi hänen ruokatorveensa. ”Minun on parasta mennä lääkärille”, hän sanoi vaimolleen.
Lääkäri määräsi kokeita, jotka paljastivat Glennin sairastavan ruokatorven syöpää. Diagnoosi sai hänet järkyttymään. ”Se ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä opin työssäni jo kauan aikaa sitten, että paniikki on pahin vihollinen”, hän kertoo. ”Voisin elää täysillä, eikä minun tarvitsisi menettää enää yhtään päivää pelolle.”
Jotta kasvain saataisiin kutistettua ennen kesäkuussa tehtävää yhdeksän tunnin leikkausta, Glennille täytyi antaa sädehoitoa 23 kertaa ja kemoterapiaa viisi kertaa. Niinpä hän alkoi juosta. Alussa hän juoksi vain muutaman minuutin, tarpeeksi parantamaan suoritusta hieman joka päivä. Hänen tavoitteenaan oli pudottaa tarpeeksi painoa, jotta hän voisi vieroittaa itsensä ylipainehengityslaitteesta.
”Lääkäri sanoi, etten voisi käyttää sitä leikkauksen jälkeen, ja tarpeen vaatiessa hän laittaisi minulle hengitysputken”, Glenn muistelee. ”Se olisi ollut painajaismaista.”
Leikkaukseen mennessä hän oli laihtunut 27 kiloa. Sen jälkeen hän on vaihtanut aamiaisensa kaurapuuroon ja jatkanut juoksemista. Niin hän on saanut pudotettua painoaan arviolta kolmanneksella ja painaa tätä nykyä 107 kiloa.
Lontoolainen, kansainvälisen World Cancer Research Fund International -syöpätutkimusjärjestön tieteen ohjelmapäällikkö Susannah Brown selittää, että liiallinen rasvakudos muuttaa ihmisen hormoniprofiilia, mikä puolestaan muuttaa kehon fysiologiaa. Ajan myötä elimistö alkaa tuottaa kasvutekijöitä, jotka yllyttävät soluja jakautumaan, mikä tarjoaa syöpäsoluille täydellisen tilaisuuden kasvaimen luomiseen.
Glenn MacMillanille juoksemisen aloittaminen ja ruokailutottumusten perusteellinen muuttaminen tarkoitti uutta mahdollisuutta elämään. Hän on nyt parantunut syövästä: ”Jos voin näyttää yhdellekin ihmiselle, että on mahdollisuus tehdä muutos parempaan, se tekee minut onnelliseksi.”
Liikalihavuus: leikkaus voi joskus olla paras vaihtoehto
Liikalihavilla henkilöillä nivelrikko eli nivelpintojen välisen ruston rappeutuminen etenee nopeammin, koska se reagoi askelluksen muutoksiin ja paineeseen. Englantilainen Sarah Kingsbury (LT), Leedsin reuma-, lihas- ja luustosairauksien instituutin nivelrikkoa tutkivan Osteoarthritis Strategic Projectin johtaja sanoo, että tauti johtaa hankalaan pattitilanteeseen, jossa ainoa keino estää vaivan etenemistä on pysyä liikkeessä, mikä on ylipainon takia vaikeaa.
”Tällä hetkellä ei tunneta keinoa menetetyn ruston uudelleen kasvattamiseksi”, hän sanoo. ”Siksi bariatrinen leikkaus (lihavuusleikkaus) [vakavasti liikalihaville] voi joissakin tapauksissa olla paras vaihtoehto.”
Tønsbergistä, Etelä-Norjasta kotoisin oleva Marianne Lund Kristofferson, 66, teki päätöksensä ollessaan kahden viikon lomalla Mallorcalla vuonna 2006. Entisellä ruokakaupan työntekijällä ja kolmen lapsen äidillä, joka painoi noin 120 kiloa, oli jatkuvasti kipeät ja turvonneet nivelet. ”Tultuani kotiin otin yhteyttä oslolaiseen yksityisklinikkaan ja kävin leikkauksessa samana syksynä”, hän sanoo. ”Ensimmäisen viikon aikana laihduin 10 kiloa ja seuraavan vuoden aikana yhteensä 47 kiloa.”
Vaikka liikkuminen aiheuttaa hänelle edelleen kipuja, hän pitää huolta siitä, että hän tekee joka päivä jotakin; hän harrastaa ennen kaikkea kävelyä ja jopa kevyitä vaelluksia. Painonpudotuksen ansiosta hän pystyy jälleen nauttimaan elämästään perheensä ja koiransa kanssa. ”Kaikki muuttui helpommaksi”, hän sanoo. ”Se on ihanaa.”
Vuosien ajan Claudine Canalen paino käyttäytyi jojon tavoin. Nyt 57-vuotias yritysneuvoja Canale painoi painavimmillaan 140 kiloa. Hän on pienikokoinen nainen, joka ei ollut saanut karistettua kiloja, jotka kertyivät hänen saadessaan lapsensa 27 vuotta aiemmin. Nivelrikko teki tuhojaan nopeasti, ja kävelemisestä tuli hankalaa. Hänestä tuntui, että tuntemattomat ihmiset tuijottivat häntä inhon paistaessa heidän kasvoiltaan.
Vuoteen 2010 mennessä hän pystyi enää vaivoin kävelemään. Hän oli aina hengästynyt. Sitten, eräänä iltana, katsoessaan televisiota kotonaan pariisilaisessa lähiössä Saulx-les-Chartreuxissa hän kuuli ranskalaisista keskuksista, joiden monitieteellinen henkilöstö erikoistuu liikalihavuuteen ja painonhallintaan, myös leikkauksiin. Hänelle tehtiin mahalaukun kavennusleikkaus syyskuussa 2011.
Sen jälkeen Claudine on pudottanut 45 prosenttia alkuperäisestä painostaan. Siitä kiitollisena hän jatkaa eteenpäin kivuista huolimatta; hän kävelee ja harrastaa ryhmäliikuntaa, kuten CrossFitiä.
”En ole niinkään laiha kuin entinen liikalihava henkilö. Niveleni ovat edelleen vaurioituneet. Mutta oikean valmentajan avulla pärjään kyllä.”
Viime vuoden helmikuussa tohtori Carlos Piñeiro haastoi Luoteis-Espanjassa sijaitsevan kotikaupunkinsa Narónin asukkaat tiputtamaan 100 000 kiloa kahden vuoden aikana. Lähes neljännes kaupungin 40 000 asukkaasta oli ylipainoisia ja toiset 3 000 virallisesti liikalihavia. Hän ehdotti kokonaisvaltaista elämänmuutosta, johon kuului liikuntaa ja pienempiä aterioita viisi kertaa päivässä, säännöllisiä lääkärikäyntejä sekä hyvin paljon yhteisön tukea.
”Kun ihmiset ymmärsivät, että se oli tosissaan otettava projekti, jonka ainoa tarkoitus oli parantaa elämänlaatua, siitä tuli menestys”, Piñeiro sanoo.
Eräs yhteisön jäsenistä on 56-vuotias kotirouva ja isoäiti Teresa Rodríguez Fernández, joka on 153 senttiä pitkä mutta joka viime vuoden maaliskuussa painoi muhkeat 84 kiloa. Hän oli aina väsynyt, hänellä oli kakkostyypin diabetes ja kaksi tyrää ja hänen oli vaikeaa kävellä. ”Tunsin itseni arvottomaksi… ja housukokoni oli 50!” hän sanoo. Joten tohtori Piñeiron ehdotettua projektiin osallistumista hän vastasi myöntävästi.
Mistä on vaikeinta luopua?
Vaikeinta oli luopua rasvaisista ja suolaisista ruoista, kuten chorizosta, sekä maitotuotteista, kuten juustosta. Niiden sijaan hänen ruokavalionsa koostui pääosin kalasta, hedelmistä sekä voitelemattomasta paahtoleivästä, mutta pudotettuaan 20 kiloa hän on täysin tyytyväinen uuteen systeemiinsä. ”Käyn edelleen lääkärillä vaa’alla, mutta nyt minulle on kerrottu, että kaikki sujuu hyvin, eikä minun enää tarvitse ottaa lääkkeitä verensokerin tasaisena pitämiseksi”, hän sanoo.
Teresa on jälleen löytänyt vapauden tunteen, kun hän pystyy kävelemään, käymään salilla ja tanssitunneilla. ”Minulla on ystäviä, joiden kanssa kävelen 90 minuuttia kolmesti viikossa, ja me kilpailemme siitä, kuinka paljon painoa olemme pudottaneet”, hän sanoo. ”Viime aikoina olemme alkaneet kilpailla myös eri naapurustojen kanssa.”
Projektin kestettyä vasta vuoden osallistujat ovat jo ylittäneet vuodelle 2020 asetetun 100 000 kilon tavoitteen – Piñeiro huomauttaa myös, että he pudottavat edelleen keskimäärin 2,5 kiloa kuukaudessa. Kaiken tämän ansiosta kaupunki säästää yli 2 miljoonaa euroa vuodessa sairaanhoito- ja sosiaalikuluissa. Jos haaste levitettäisiin terveysasemille ympäri maata, kertyneillä säästöillä julkisesta terveydenhoitojärjestelmästä saataisiin tehtyä elinkelpoinen ilman, että mistään täytyisi leikata”, hän sanoo.
Leidenin yliopiston tohtori Hanno Pijl varoittaa, että terveydenhuollon kustannukset tulevat ampaisemaan kattoon, ellei asioihin tartuta heti. ”Suurin osa väestöstä ei tulevaisuudessa pysty maksamaan kuluja, ja yhteisöjen talous tulee periaatteessa kaatumaan”, hän sanoo. ”Sitä paitsi – ja tämäkin on tärkeää – miljoonat ihmiset kärsivät kroonisista sairauksista, jotka olisivat estettävissä.”
Kesäkuun 3. päivänä 2015 Wim Tilburgs aloitti ketogeenisen ruokavalion eli poisti ruokavaliostaan lähes kaikki hiilihydraatit. Kahden päivän kuluttua hän pystyi lopettamaan insuliinipistosten ottamisen ja ensimmäisen kuukauden aikana hän pudotti painostaan kymmenen kiloa. Siitä lähtien hän on pitkälti noudattanut ketoruokavaliota ja laihtunut vielä 30 kiloa lisää. Nykyään hän on innokas liikunnan harrastaja ja on muuttanut elintapansa täysin – esimerkki, jota tohtori Pijlin mukaan suurimman osan maailmaa tulisi seurata pelastaakseen itsensä.
”Ennen ruokavalioni oli kuin lapsella. En syönyt salaattia ennen kuin olin 55-vuotias”, Wim myöntää. ”Nykyään autan muitakin ihmisiä tekemään parannuksia elämäänsä.”
Lue lisää:
Silikonipallolla sulavammat linjat
