1. Opi muistamaan mitä tahansa
Sanotaan vaikka, että sinua pyydettäisiin opettelemaan kymmenen sanan lista: leppäkerttu, kampa, puuro, asianajaja, hiili, leima, veitsi, mato, kello, salaatti. Normaalisti sanat joutuisi toistamaan mielessä useaan kertaan ennen kuin ne olisivat painuneet mieleen sataprosenttisesti. Väsyttävän harjoituksen jälkeenkin muutamaa tuntia myöhemmin mielessä ovat luultavasti pysyneet vain kaksi tai kolme sanaa litanian alku- ja loppupäästä. Kognitiiviset psykologit kutsuvat ilmiöitä alku- ja äskeisyysefektiksi: sarjan alussa ja lopussa saatu tieto häiritsee keskellä olevan tiedon muistamista.
Se johtuu verbaalisen muistin rajoituksista: aivojen kielellisellä alueella, jonne satunnaiset sanat tallentuvat, on rajoitetusti tilaa.
Aivojen visuaalisella alueella on kuitenkin huomattavasti enemmän tilaa. Tämän vuoksi tieto on helpompi pitää mielessä, kun sen oppii visuaalisesti eikä kielellisesti. Tämän vinkin avulla kymmenen ylläolevaa sanaa on helppo muistaa.
Sen sijaan, että toistelisit sanoja mielessäsi, muuta ne kuviksi – eikä miksi tahansa kuviksi vaan äärimmäisen selkeiksi mielikuviksi. Visualisoi seuraavaksi kotisi ja mielessäsi aseta jokaista sanaa vastaava kuva eri huoneisiin tai tiettyihin paikkoihin (kuten vaatekaappiin) kodissa.
Voit esimerkiksi asettaa suuren leppäkertun – kuvittele se vaikka metrin pituiseksi – tervetulomaton paikalle etuoven eteen. Sitten aseta suuri, oranssi kampa lattialle oven sisäpuolelle. Jatka esineiden asettelua ympäri taloa, mieluiten siinä järjestyksessä kuin esittelisit kotiasi vieraille.
Kun kaikki esineet ovat paikoillaan, kulje huoneiden läpi uudelleen ja ”katso” esineitä, jotka olet jättänyt eri paikkoihin. Jokaisen kappaleen – ja sen kautta jokaisen sanan – muistaminen on mutkatonta.
Samaa kikkaa voi käyttää numeroiden, kirjainten, symbolien tai minkä tahansa muun listan opetteluun. Muuta opettelemasi asiat johonkin tärkeään muotoon: esimerkiksi numero 2 voi edustaa sinua ja puolisoasi.
2. Liikuta esineitä mielen avulla
Sido noin puolen metrin mittainen naru kahvikupin kahvaan ja riiputa kuppia edessäsi. Pidä kuppi niin vakaana kuin pystyt. Liikuta nyt kuppia edestakaisin pelkällä tahdonvoimalla. 20–30 sekunnin kuluttua kuppi alkaa todella liikkua. Käytä taas tahdonvoimaa ja pysäytä kupin liike. Toista harjoitus ja liikuta kuppia tällä kertaa sivulta sivulle kuin heiluria.
Ikävä kyllä esineiden liikuttaminen pelkällä mielen voimalla on mahdotonta. Mutta tämä harjoitus – joka tuntuu aavemaisen paljon telekineesiltä – todistaa, että alitajunnalla on todellinen yhteys lihaksistoon, mikä saa käsien lihakset supistumaan hienovaraisesti niin, että kuppi alkaa heilua. Vaikka et luultavasti ollut tietoinen siitä, mitä lihaksia käytit, kehosi tietää mitä tehdä implisiittisen muistin avulla. Implisiittisen muistiin tallentuu tiedostamatta uskomattomia määriä tietoa, kuten se, mitkä lihasryhmät aiheuttavat mitkäkin hienovaraiset liikkeet. Ehkäpä tämänkaltaiset alitajuiset liikkeet ovat telekineesikertomusten lähde.
3. Liiku pimeässä
Lepakot liikkuvat pimeässä kuuntelemalla kaikua, joka syntyy niiden aiheuttamien ultraäänisten naksahdusten, viserrysten ja äännähdysten kautta. Jokaisessa meissä on sisäinen lepakko, joka pystyy myös kaikuluotaamaan. Etsi pitkä tikku tai keppi, jossa on kova kärki (metalli toimii parhaiten) ja kaveri avuksi. Mene kodissasi paikkaan, jossa ei ole mattoa. Sulje silmät ja napauta keppiä edessäsi niin kuin näkövammaiset ihmiset. Huomaa, että pystyt havaitsemaan suurten, lähellä sijaitsevien esineiden aseman vain kuuntelemalla naksahduksia.
Jos olet näkökykyinen ja harjoittelet tätä ensimmäistä kertaa, huomaat pian, että pystyt vaistoamaan, kun lähestyt seinää tai suurta esinettä tietämättä tarkkaan, miksi pystyt siihen. Tällainen ”tietäminen tietämättä miksi” on toinen esimerkki implisiittisestä muistista.
Kun kuuntelet kepin pitämää ääntä tarkkaan, huomaat pian, että metrin päässä seinästä ääni on ontompi, koska sitä seuraa saman tien pieni kaiku. Kepin osuminen lattiaan luo myöskin pienen kaiun, mutta ääni seuraa alkuperäistä ääntä liian nopeasti, että niitä voisi todella erottaa toisistaan.
Kun kepillä kopauttaa lähempänä seinää (muutaman sentin päässä), kopau
Äänivarjot ovat sukua kaikuluotaukselle. Niiden avulla pystyy vaistomaan kun joku – tai jokin suurikokoinen, kuten petoeläin – hiipii takanasi, vaikkei henkilöstä (tai otuksesta) lähtisi lainkaan ääntä.
Seiso silmät suljettuina pehmeällä, ääntä vaimentavalla alustalla kuten matolla, nurmella tai hiekalla. Pyydä ystävää hiipim, ettet kuule hänen askeleitaan, hengitystään tai vaatteiden ääntä. Harjoitusta voi kehittää lisäämällä äänekästä taustamelua kuten radion noin kolmen metrin päähän taaksesi.
Kun ystäväsi lähestyy sinua takaapäin, et pysty näkemään tai kuulemaan häntä suoraan, mutta pystyt luultavasti ”tuntemaan” henkilön läheisyyden hänen luomansa ”äänivarjon” vuoksi. Äänivarjolla tarkoitetaan äänen vaimenemista, kun sen edessä on jotakin. Kun keskityt äänivarjoon, huomaat, että se on kaksiosainen: hienoinen volyymin vaientuminen sekä radiosta lähtevien kaikujen latistuminen. Kumpikin efekti on sitä selvempi, mitä lähemmäs ystäväsi hiipii. Alitajuinen kykymme vaistota, milloin joku on takanamme, saattaa olla syy siihen, miksi joskus sanotaan että joku ”tuntee jonkun tuijottavan häntä”.
Vaikka kaikuluotauksen tavoin äänivarjojen havainnointi on jälleen yksi esimerkki implisiittisestä muistista, se saattaa myös olla osa sisäänrakennettua eloonjäämisvaistoa, joka on auttanut ihmisiä paikkaamaan suuren sokean pisteen, jota saalistajat (tai pahansuovat ihmiset) pystyisivät muuten käyttämään hyväkseen.
Lue lisää:
Jumppaa aivot kuntoon
