Biologinen tutkimus viittaa siihen, että syvään juurtuneella mieltymyksellämme hiilihydraatteihin saattaa olla enemmän tekemistä DNA:mme kuin makuaistimme kanssa.
Jos olet joskus kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota, olet saattanut hämmästyä sekä siitä, kuinka tehokas se on, että siitä, kuinka paljon johdonmukaisuutta vaatii tärkkelyksen kulutuksen minimoiminen ruokavaliossa. Uusi tutkimus kuitenkin viittaa siihen, että jos olet joku, jolla on heikkous hiilihydraatteihin, kuten leipään, muffinsseihin ja pastaan, kaipauksemme ruokiin, joissa on paljon juuri tätä makroravinnetta, ei ole syyllisyydentunteen aihe. Itse asiassa hiilihydraattien himo saattaa olla itse asiassa sisäänkirjoitettu geeneihimme.
Uudessa tutkimuksessa, joka julkaistiin vertaisarvioidussa Science-lehdessä lokakuussa 2024, Buffalon yliopiston ja Jacksonin laboratorion tutkijat ovat jäljittäneet ihmisen mieltymyksen hiilihydraatteihin yli 800 000 vuoden taakse. He ovat havainneet, että AMY1-geeni, joka vastaa tärkkelystä glukoosiksi hajottavan ja leivän maun antavan amylaasientsyymin tuottamisesta, on monistunut DNA:ssamme jo muinaisista ajoista lähtien.
”Ajatuksena on, että mitä enemmän amylaasigeenejä on, sitä enemmän amylaasia voi tuottaa ja sitä enemmän tärkkelystä voi sulattaa tehokkaasti”, selittää Omer Gokcumen, PhD, tutkimuksen tekijä ja biologisten tieteiden professori Buffalon yliopistossa.
Tutkimuksen tutkijat käyttivät kehittyneitä geneettisiä sekvensointimenetelmiä tutkiessaan 68 muinaisen ihmisen DNA:ta, mukaan lukien 45 000 vuotta vanha näyte Siperiasta. Heidän havaintonsa viittaavat siihen, että esiviljelyä edeltäneillä metsästäjä-keräilijöillä oli jo keskimäärin neljästä kahdeksaan AMY1-kopiota diploidista solua kohti. Tämä tarkoittaa, että Euraasiassa vaeltaneet varhaisihmiset olivat jo valmiita sulattamaan tärkkelyspitoisia ruokia kauan ennen kuin he aloittivat maanviljelyn. Tutkimuksessa havaittiin myös, että tämä geneettinen sopeutuminen ei ollut vain nykyihmisillä – myös muinaisilla sukulaisillamme, neandertalilaisilla ja denisovalaisilla, oli useita AMY1-geenikopioita.
”Alkuperäiset duplikaatiot genomeissamme loivat pohjan amylaasi-alueen merkittävälle vaihtelulle, minkä ansiosta ihmiset pystyivät sopeutumaan muuttuviin ruokavalioihin, kun tärkkelyksen kulutus kasvoi dramaattisesti uusien teknologioiden ja elämäntapojen myötä”, tohtori Gokcumen toteaa UB:n lehdistötiedotteessa tutkimuksesta.
Kun ihmiset alkoivat viljellä viljelykasveja erityisesti Euroopassa, AMY1-kopioiden määrä lisääntyi viimeisten 4 000 vuoden aikana, mikä johtui todennäköisesti viljapainotteisesta ruokavaliosta. Ihmiset, joilla oli suurempi AMY1-kopiomäärä, pystyivät paremmin sulattamaan tärkkelystä, mikä auttoi heitä saamaan enemmän energiaa ja paransi puolestaan heidän selviytymis- ja lisääntymismahdollisuuksiaan. ”Heidän sukulinjansa pärjäsivät lopulta paremmin pitkän evoluution ajanjakson aikana kuin ne, joilla oli alhaisempi kopiomäärä, mikä lisäsi AMY1-kopioiden määrää”, tohtori Gokcumen sanoo.
Mitä tämä sitten tarkoittaa meille tänä päivänä? AMY1-muunnoksen ymmärtäminen tarjoaa syvällisemmän katsauksen evoluution aikaiseen menneisyyteemme, ja se voi myös tarjota uusia tietoja aineenvaihdunnan terveydestä, erityisesti siitä, miten elimistömme hallitsee tärkkelyksen sulatusta ja glukoosiaineenvaihduntaa. Tuleva lisätutkimus voisi myös auttaa selittämään, miksi jotkut ihmiset näyttävät viihtyvän hiilihydraattipitoisella ruokavaliolla, kun taas toiset eivät.
Lue lisää:
Hiilihydraatit, joita ei missään nimessä pitäisi karsia ruokavaliosta
10 ruokaa, joita pidettiin epäterveellisinä, mutta jotka eivät ole sitä
