Voivatko ihmiset tosiaan nähdä jotain, kun he “kuolevat”?
Olipa mielipiteesi kuoleman jälkeisestä elämästä (tai sen mahdottomuudesta) mikä hyvänsä, on vaikea kieltää, että monet ihmiset väittävät nähneensä jotain tai erkautuneet ruumiistaan, kun heidän sydämensä lakkasi lyömästä. Epäilijät saattavat väittää puheita hölynpölyksi, mutta tutkijat ovat todenneet, että useimmilla rajakokemuksilla on yhteisen teemoja, joita ovat esimerkiksi tunne ruumiista erkaantumisesta, rauhan tunne, kirkkaat valot ja kohtaamiset henkien tai ihmisten kanssa. Itse asiassa lääketieteellinen hoito on tarpeeksi hyvää nyt, kun kliininen kuolema (ei hengitystä tai pulssia, mutta elvyttäminen on mahdollista) ja biologinen kuolema (oikeasti kuollut) on erotettu käsitteinä toisistaan. Jopa epäilijät tuntevat väristyksiä selkäpiissään kuullessaan näistä kummallisista näyistä, joita kliinisesti kuolleet tai lähellä rajaa käyneet ihmiset ovat kokeneet.
“Ihmeellinen tunne”
Vuonna 1994 ortopedi Tony Cicoria soitti äidilleen kolikkopuhelimesta lomaillessaan järvenrannalla. Puhelinyhteys oli jo katkennut, mutta puhelin oli vielä hänen kädessään, kun siitä singahti sininen välähdys. Tony ei ollut tajunnut, että ilmassa oli ukkosta. Hän tunsi lennähtävänsä taaksepäin ja sitten – hämmentävää kyllä – eteenpäin. Cicoria kääntyi ympäri ja näki maassa oman ruumiinsa. ”Olen kuollut,” hän ajatteli. Ilman surua. Ilman hurmosta. Se oli tosiasia.
Hän seurasi, miten eräs nainen alkoi elvyttää häntä. Sitten hän jatkoi matkaansa. Hän leijaili ylös portaita, näki lastensa saavan kasvomaalauksia ja tajusi, että he pärjäisivät. ”Sitten minut ympäröi sini-valkoinen valo… Oloni oli valtavan hyvä ja tyyni,” hän kertoi New Yorkerille. ”Elämäni parhaat ja surkeimmat hetket kiisivät ohitseni. Tunsin vauhtini kiihtyvän ja kohosin ylöspäin… Liikkeessä oli nopeutta sekä suuntaa. Kun sitten totesin itsekseni: ’Tämä on ihmeellisin tunne, jonka olen koskaan kokenut’, slam! Palasin ruumiiseeni. (Hassu pikku yksityiskohta: Cicorian elvyttänyt lääkäri tunsi valtavaa tarvetta soittaa ja kirjoittaa pianomusiikkia.)
“Vain rakkautta. Ehdotonta rakkautta.”
Taisteltuaan neljän vuoden ajan imusolmukesyöpää vastaan Anita Moorjani vaipui koomaan vuonna 2006. Lääkärit uskoivat hänen loppunsa tulleen, eivätkä tajunneet, että lähellä kuolemaa oleva Moorjani ei ollut kuitenkaan menettänyt tietoisuuttaan. Aluksi hän tunsi leijailevansa ruumiinsa yllä ”nähden joka puolelle” sairaalahuoneessaan ja sen ulkopuolella, hän kertoi TODAY-ohjelmassa. Hän ei nähnyt edesmennyttä isäänsä, mutta tunsi tämän läsnäolon. Ja isällä oli hänelle viesti. ”Hän sanoi, että olen tullut niin pitkälle kuin voin, ja jos jatkan pidemmälle, en voi enää kääntyä takaisin,” Moorjani sanoi. ”Mutta en halunnut kääntyä takaisin, sillä kokemukseni oli niin kaunis. Se oli uskomatonta, koska ensimmäistä kertaa kaikki kipu oli poissa. Kaikki tuska oli poissa. Kaikki pelko oli poissa. Oloni oli aivan uskomaton. Ja minusta tuntui kuin olisin kietoutunut rakkauteen. Ehdottomaan rakkauteen.” 30 tuntia sen jälkeen, kun Moorjani oli vaipunut koomaan, hän palasi vähitellen tajuihinsa. Kaksi päivää myöhemmin hänen elimensä alkoivat taas toimia, ja kasvaimet alkoivat kutistua. Nyt hän on toipunut syövästä ja käy puhumassa ihmisille sekä kirjoittaa kirjoja, kuten teoksen What If This Is Heaven?.
“Se oli todella kirkasta”
Annabel Beamilla oli neljävuotiaana todettu kaksi kroonista, hengenvaarallista ruoansulatusjärjestelmän sairautta. Kahdeksanvuotiaana hän oli jo valmis luovuttamaan, kun jotain selittämätöntä tapahtui. Hän istui puunoksalla 10 metrin korkeudessa, kun se murtui. Hän putosi puun juurella olevaan kuoppaan ja jäi satimeen kuudeksi tunneksi. Hän sanoi kuolleensa ja menneensä taivaaseen. ”Siellä oli todella kirkasta. Istuin Jeesuksen sylissä, ja hän sanoi minulle: ’Kun palomiehet nostavat sinut turvaan, olet täysin kunnossa,’” Beam kertoi TODAY-ohjelmassa. ”Kysyin häneltä, voinko jäädä taivaaseen. Hän vastasi: ’Ei, minulla on suunnitelmia, jotka sinun täytyy toteuttaa Maan päällä.’” Kun Beam tuli tajuihinsa, hänen sairautensa olivat parantuneet. Hänen äitinsä kirjoitti kirjan Miracles From Heaven, josta myöhemmin tehtiin myös elokuva.
“Tunsin sieluni tai jonkin nousevan ruumiistani”
Kun Ernest Hemingway palveli Yhdysvaltain Punaisessa Ristissä Italiassa ensimmäisen maailmansodan aikana, hän haavoittui pahasti kranaatin räjähtäessä. Ilmeisesti hän kuoli hetkeksi, mutta itselleen tyypilliseen tapaan hän ei yrittänyt saada kokemustaan kuulostamaan kovin ruusuiselta. ”Tunsin sieluni tai jonkin nousevan ruumiistani, kuin silkkihuivi, joka vedetään taskusta yhdestä kulmasta kiinni pitäen,” hän kertoi eräälle ystävälleen. ”Se lenteli ympäriinsä, palasi takaisin sisääni, enkä ollut enää kuollut.”
“Aika kääntyi itsensä yli”
Rajakokemuksia tutkiva Near-Death Experience Research Foundation (NDERF) kerää tarinoita ihmisiltä, jotka ovat nähneet ”tuonpuoleiseen”. Eräs nelivuotiastyttö oli sairaalassa hallusinaatioita, oksentelua ja kuumetta aiheuttavan kuumetaudin takia. Yhtäkkiä hän tunsi varpaidensa koskevan sänkynsä päätyä. Hän avasi silmänsä ja näki ruumiinsa paareilla ennen kuin hänen henkensä alkoi kohota ulos rakennuksesta. ”Aloin liikkua läpi ajan,” hän kirjoittaa. ”Myöhemmin pystyin kuvailemaan asioita, jotka tapahtuivat ennen kuin edes osasin puhua… Kohotessani ylemmäs tunsin tyyneyttä. Kysymyksiä ja tuntematonta ei enää ollut. Aika kääntyi itsensä yli. Ei ollut enää mennyttä, nykyhetkeä tai tulevaisuutta, kuten me ne täällä näemme. Kaikki tapahtui nyt ja samaan aikaan. En tuntenut pelkoa tai huolta. Aloin liikkua kohti kaunista valoa ja halusin koskettaa sitä. Äkkiä kuulin pamahduksen. Minusta tuntui, kuin olisin ollut kiinni johdossa, ja että joku olisi nykäissyt minut siitä takaisin.”
“Näin valkoista valoa”
Kun Jane Seymour kuvasi elokuvaa Onassis vuonna 1988, hän joutui anafylaktiseen shokkiin, kun hänen keuhkoputkentulehdukseen saamansa antibiootti pistettiin suoneen lihaksen sijaan. ”Näin valkoista valoa ja itseni makuuhuoneessa. Näin, miten sairaanhoitaja yritti hädissään pelastaa henkeni ja pisti minuun ruiskeita, ja seurasin sitä kaikkea rauhallisesti,” hän kertoi Omaha World-Heraldille vuonna 2016. Myöhemmin kuvaili HuffPostille, miten kokemus muutti häntä. ”Muistan, miten katsoin ruumista, joka kuului minulle, ja tajusin, etten ollut sen sisällä. Silloin ymmärsin täydellisesti ajatuksen siitä, että ruumis on vain kulkuväline,” hän sanoi. ”Sitä täytyy huoltaa kuin autoa.”
“Tunsin pelkkää rauhaa ja onnea”
Parikymmentä vuotta sitten ortopedi Mary C. Neal oli vähällä hukkua meloessaan kajakilla Chilessä, ja hänen sydämensä oli pysähdyksissä yli puolen tunnin ajan. ”Pian sen jälkeen, kun olin jättänyt ruumiini, minua tervehti joukko olentoja, jotka olivat samaan aikaan tuttuja ja vieraita. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta tunsin heidän seurassaan pelkkää rauhaa ja onnea,” hän kirjoitti mindbodygreen-sivustolla. ”Kun erkanin fyysisestä ruumiistani, olin tietoinen siitä, mitä tapahtui sekä taivaassa että joella, johon olin hukkunut. Ajattelin miestäni ja lapsiani, vanhempiani ja sisaruksiani (enkä ollenkaan työtäni tai maallisia huoliani).” Myöhemmin hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan 7 Lessons from Heaven.
“Olin peloissani”
Kun NDERF:ille tarinansa kertonut Laurie oli 19-vuotias, hän putosi kumilautaltaan koskeen. Hän jäi pinnan alle, ja kun vesi täytti hänen keuhkonsa, hän tiesi kuolevansa. Kaikki muuttui ensin mustaksi, sitten valkoiseksi, ikään kuin hän olisi kulkenut tunnelin läpi. ”Katsoin ympärilleni ja näin huoneen, joka näytti koostuvan puhtaanvalkoisista pilvistä muttei ei ollut kiinteä,” hän selittää. ”Huoneessa oli kolme olentoa, jotka olivat kimaltavaa kristallia. Valo hehkui heidän lävitseen kuin lasiprismassa ja muodosti sateenkaaren. Yksi olennoista oli muita suurempi, mutta ne kaikki puhuivat minulle. Olin peloissani, ja ne tuntuivat tajuavan sen. Yhtäkkiä ne ottivat muodon, ja tunnistin ne enkeleiksi. Siipien sijaan niillä oli lasikuitukaapeleita, jotka muodostivat värejä kaikissa sävyissä. Kun ne puhuivat, niiden viestit kulkivat telepaattisesti.” Enkelit näyttivät hänelle kaunista musiikkia täynnä olevan kultaisen niityn, jolla kasvoi puu ja jonka vieressä oli järvi. Jokea kajakilla laskenut pelastaja toi hänet turvaan.
“Sinkoilevia, kultaisia palloja”
Vuonna 2008 neurokirurgi Eben Alexander vaipui koomaan sairastuttuaan aivokalvontulehduksen harvinaiseen muotoon, joka tarttuu vain yhteen miljoonasta ihmisestä. Hänen lääkärinsä arvioivat, että hänellä oli vain 10 prosentin mahdollisuus selvitä. ”Minut pelasti hitaasti pyörivä, kirkkaan valkoinen valo, jonka taustalla soi musiikkia. Se toimi porttina rikkaisiin ja ultra-todellisiin valtakuntiin,” hän kirjoittaa nettisivullaan. ”Porttilaakso oli täynnä monia Maata muistuttavia, henkisiä ominaisuuksia: elämää sykkiviä kasveja, joiden kukat ja nuput puhkesivat värikkäästi ja ilman merkkejä hajoamisesta; vesiputouksia, jotka laskivat välkehtiviin altaisiin; tuhansia olentoja, jotka tanssivat niiden alla suurella ilolla ja juhlamielellä, ja saivat voimansa yläpuolellaan taivaalla syöksähtelevistä kultaisista palloista; enkelien äänin laulavia kuoroja, joiden äänet tunkeutuvat tajuntani läpi; ja kauniin tytön perhosen siivellä.” Pysyttyään tajuttomana viikon ajan hän heräsi ilman aivovauriota. Hän kuvaa kokemustaan tarkemmin kirjassaan Proof of Heaven.
“Rakkaus tunkeutui minuun”
Vuonna 1983 Dave Bennett toimi merenalaisen tutkimusaluksen pääinsinöörinä. Eräänä iltana hän putosi aluksesta mereen. Hänelle oli opetettu hapenpuutteen merkit, mutta hukkuessaan hän koki yhtäkkiä jotain aivan toisenlaista. Hän tunsi, että jokin kaikkivoipa voima esti häntä jäämästä yksin, kun pimeys vaihtui hitaasti valoon, ja hän alkoi liikkua sitä kohti. ”Kun lähestyin sitä, tunsin rakkauden huokuvan ylitseni uudestaan ja uudestaan. Se tuntui läpäisevän olemukseni ja muuntavan minut elolliseksi olennoksi. Ja kun tulin lähemmäs valoa, se näytti minusta miljoonilta valonsirpaleelta.” Siitä hän erotti jotain, minkä tulkitsi perheekseen – ei siksi, joka häntä Maan päällä odotti, vaan ”sielun perheeksi” – joka kävi läpi hänen elämäänsä hänen kanssaan eri näkökulmista. Hän sai käskyn palata eloon täyttämään tarkoituksensa, ja oltuaan veden alla 18 minuuttia hän nousi takaisin pintaan.
“Tajusin, että edessäni oli Jeesus”
Vuonna 2015 17-vuotias Zack Clements menetti tajuntansa keskellä kristillisen lukionsa liikuntatuntia. Hänen sydämensä oli pysähtyneenä kokonaiset 20 minuuttia, kun lääkärit yrittivät elvyttää häntä. Ollessaan tajuttomana Clements sanoo nähneensä vilauksen taivaasta. ”Näin rivin valkoisia enkeleitä. Keskellä oli heistä kaunein, enkä tiennyt, kuka se oli ennen kuin hän tuli lähemmäs minua. Silloin tajusin, että edessäni oli Jeesus,” hän kertoi People-lehden jakamassa videossa. ”Hän laski kätensä hartialleni ja sanoi, että selviäisin kyllä.” Jotkut ovat väittäneet teinin tarinaa huijaukseksi, mutta on lääketieteellinen ihme, että Clements pystyttiin elvyttämään 20 minuutin jälkeen ilman pysyvää aivovauriota.
Lue lisää:
Mitä syntymäpäiväsi kertoo luonteestasi?
Viisi kuuluisaa kummitusjuttua, joille on looginen selity
