Minkä verran ovat venäläisten vaatimukset maksaneet suomalaisille?
Alun perin määrättiin sotakorvausten suuruudeksi 300 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Mutta venäläiset, jotka käyttivät toisenlaista laskutapaa, ovat todellisuudessa saaneet noin 600 miljoonan dollarin arvosta tarvikkeita nykyisen hintatason mukaan. Jos kaikki sotakorvaustuotteet kuormattaisiin tavaravaunuihin, ulottuisi juna Vainikkalan raja-asemalta Persian rajalle.
Venäläiset vaativat monia sellaisia tarvikkeita, joita Suomessa ei ollut koskaan aikaisemmin valmistettu, ja tämä merkitsi sitä, että suomalaisten oli perustettava uusia kalliita tehtaita ja rakennettava toisia uudelleen pelkästään sotakorvaustoimituksia silmälläpitäen.
Kaiken kaikkiaan käsittivät venäläisille toimitetut tuotteet 204 eri lajiketta. Muun muassa luovutettiin venäläisille yli 50 000 sähkömoottoria, 80 vesiturbiinia ja turbogeneraattoria, 1 000 siirrettävää voima-asemaa, 1 128 vesipumppua, 6 419 puutaloa ja 2 350 kilometriä kuparikaapelia. Neuvostoliiton metsätyöleirien rautateille toimitettiin 701 pienoisveturia ja 6 187 tavaravaunua.
Sota on runnellut harvaa maata yhtä pahoin kuin Suomea, mutta tämä maa seisoo ainoana kansakuntana Euroopassa jaloillaan kokonaan omin voimin – päättäväisyytensä ja kansallistuntonsa ansiosta. Suomi on rakentanut elämänsä terveelle pohjalle ilman ulkopuolista apua – ilman Marshallin-apua, Euroopan yhteistyöneuvostoa tai keskinäistä turvallisuusjärjestöä. Suomen nykyinen menestys on kaunopuheinen ja oikeudenmukainen seuraus sankarillisesta suorituksesta.
Vuonna 1945 käsittivät sotakorvaussuoritukset 61 prosenttia Suomen viennistä. Kolmen seuraavan vuoden aikana oli keskimäärin 20 prosenttia viennistä suunnattava Neuvostoliittoon. Tämä määrä oli noin 4 pros. nettokansantuotteesta. Yhdysvalloille olisi vastaavanlainen rasitus merkinnyt 12 miljardin dollarin menoerää.
Noin 35 prosenttia toimituksista oli suoritettava laivoina ja 31 prosenttia teollisuuskoneina. Tehtävän suorittamiseksi oli suomalaisten kaksinkertaistettava metalliteollisuutensa tuotantokyky ja kuusinkertaistettava laivanveistämöittensä teho. Vuosina 1947–1948, toimitusten saavuttaessa huippunsa, työskenteli enemmän kuin puolet Suomen metalli- ja sähköteollisuudesta sekä melkein koko telakkateollisuus Neuvostoliiton hyväksi.
Ensimmäisenä korvauseränä otti Neuvostoliitto 104 Suomen suurinta ja nykyaikaisinta laivaa. Lisäksi suomalaisten oli rakennettava venäläisille 514 uutta alusta, jotka vaihtelivat pienistä hinaajista aina 3 200 tonnin rahtilaivoihin.
Venäläisten käyttämä hinnoittelujärjestelmä lisäsi vielä vaikeuksia. Yhdeksästäkymmenestä kalastuskuunarista, joista viimeiset maksoivat suomalaisille 300 000 dollaria, vähennettiin korvaussummasta vain 15 000 dollaria kuunaria kohden. Eräiden laivojen kohdalta vähennys oli 10 prosenttia tuotantokustannuksista.
Ei riittänyt, että suomalaiset rakensivat vain laivat; heidän oli myös varustettava ne kaikilla välineillä, mm. veitsillä, haarukoilla ja leivänleikkauskoneilla. Venäläisten erikoisvaatimukset tuntuivat viittaavan paremminkin loistolinjalaivoihin kuin tavallisiin rahtialuksiin.
Hankalinta oli suomalaisille koneiden ja varusteiden toimittaminen 29 täydellistä vaneri-, paperi-, puujauho-, puumassa-, kartonki- ja puutalotehdasta varten. Kaikkia koneita ei kyetty valmistamaan Suomessa, vaan ne oli hankittava Yhdysvalloista ja muualta, vieläpä sellaisena aikana, jolloin suomalaisten oli hyvin vaikea selvitä tällaisista kustannuksista.
Venäläisten saamiset Suomesta eivät suinkaan rajoitu sotakorvauksiin. Suomen 44 miljoonan dollarin suuruinen sotavelka Saksalle siirtyi vuonna 1944 Neuvostoliiton haltuun järjestelyillä, jotka myöhemmin vahvistettiin Potsdamin konferenssissa. Suomen hallituksen oli asetettava koko summa venäläisten tilille Suomen Pankkiin. Venäläiset saivat myös haltuunsa Suomessa olevat saksalaisten omistamat liikeyritykset. He omistavat tällä hetkellä kokonaan tai osittain 75 pros. entisistä saksalaisista firmoista. Niiden joukossa on konepajoja, sähkötehtaita, laivayhtiöitä, elokuvateattereita ja jopa vaatetusliikkeitä. Nämä menetykset ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen maa-alueeseen, jonka Suomi joutui luovuttamaan Neuvostoliitolle.
Neuvostoliitto sai 12 pros. Suomen maa-alueesta – alueen, joka käsitti 12 pros. Suomen teollisuudesta ennen sotaa, kolmanneksen maan vesivoima-asemista sekä tärkeät Petsamon nikkelikaivokset. Noin 440 000 suomalaista (11 prosenttia koko väestöstä) oli sijoitettava muuanne.
Vuonna 1945 pelättiin yleisesti, ettei Suomi kykenisi täyttämään sitoumuksiaan. Muistettiin näet, että Saksa jäi ensimmäisen maailmansodan jälkeen puille paljaille yrittäessään maksaa sotakorvauksensa, jotka vastasivat puoltatoista prosenttia sen kansantuotteesta. Suomalaisten edessä oli melkein viisi kertaa painavampi taakka. Monet sekä Suomessa että ulkomailla olivat varmoja siitä, että se olisi mahdotonta.
Mutta suomalaiset kävivät käsiksi urakkaansa tarmokkaasti ja päättävästi. He tajusivat, että heidän vapautensa ja riippumattomuutensa olivat vaakalaudalla. Jos sotakorvausten toimitukset epäonnistuisivat, Neuvostoliitto ryhtyisi vastatoimenpiteisiin. Sotakorvausten rahoittamiseksi määrättiin 10–20 prosentin suuruinen omaisuudenluovutusvero ja tulovero nousi suunnilleen samalle tasolle kuin Yhdysvalloissa.
Kaupungit asettivat yhdenmukaisen 10–12 prosentin tuloveron jokaiselle asukkaalle, ja melkein kaikista kulutustarvikkeista oli maksettava 20 pros. liikevaihtoveroa. Yhtiöverotusta lisättiin niin runsaasti, että lopulta valtio kahmaisi 60 prosenttia teollisuuden bruttotuloista.
Suomalaiset selvisivät koettelemuksestaan kovan työn ja hyvän onnen avulla. Vuonna 1946 saavutti teollisuustuotanto sotaa edeltäneen tason. Se nousi 40 prosenttia kolmen seuraavan vuoden kuluessa ja saavutti viime vuonna huippunsa eli 71 prosenttia sotaa edeltäneeseen tasoon verrattuna.
Itse asiassa suomalaiset pelasti puutavaran, paperin ja puuhiokkeen – suomalaisten päätuotteiden – äkillinen hintojen nousu maailmanmarkkinoilla. Korean sodan puhjettua nosti kasvanut kysyntä puutavaran ja paperin hinnat huimaaviksi. Niiden tarvikkeiden hinnat, joita Suomen oli ostettava ulkomailta, nousivat tosin myös, mutta vain puolet ensin mainituista.
Tämä edullinen käänne teki vuodesta 1951 Suomen historian lihavimman vuoden – kun se päättyi, osoitti kauppatase 31,4 miljardin markan ylijäämää. Hieman kainostellen Korean sodan aiheuttamaa ansaitsematonta voittoa suomalaiset nimittävät sitä ’vastakorvaukseksi’. Aloittaessaan Korean sodan kommunistit auttoivat suomalaisia lyhentämään sotakorvausvelkaansa yhdessä vuodessa enemmän kuin kahden vuoden kiintiön verran. Tuloverotusta on alennettu jonkin verran ja 20 prosentin liikevaihtovero on poistettu lukuisilta tarvikkeilta. Elintaso on kymmenen prosenttia korkeampi kuin ennen sotaa.
Muilta kuin sotakorvausmomenteilta Neuvostoliitolle tapahtuneiden vastikkeettomien suoritusten summa on tämän hetken rahanarvossa noin 35 miljardia markkaa. Kaikkiaan nousevat siis välirauhan ja rauhansopimuksen mukaisista velvoitteista Neuvostoliitolle johtuvat valtion menot nykyisessä rahanarvossa noin 208 miljardiin markkaan, joka vastaa lähes kolmannesta viime vuoden nettokansantuotteesta.
Mutta kaikesta huolimatta Suomi on jälleen siinä tilanteessa, että sen vauraus riippuu, ainakin lähivuosien aikana, Neuvostoliiton ja kommunistisen maailman kanssa käytävästä kaupasta. Suomen metalli-, sähkö- ja laivanrakennusteollisuuden tuotantokustannukset ovat korkeat. Ne eivät voi kilpailla läntisillä maailmanmarkkinoilla. Lisäksi monet niiden tuottamista tarvikkeista soveltuvat paremmin venäläisten kuin länsimaiden käyttöön. Puhtaasti kaupallisten toimitusten astuttua sotakorvausten tilalle suuntautuu yli 20 prosenttia Suomen ulkomaankaupasta rautaesiripun takaisiin maihin.
Mistä syystä on Neuvostoliitto sallinut Suomen – ainoana sotaa edeltäneen ajan naapurinaan Euroopassa – säilyttää länsimaiset elintapansa? Suomalaiset hämmästelevät asiaa yhtä paljon kuin kuka muu tahansa. Heidän nähdäkseen ei ole syytä mennä tutkimaan lahjahevosen suuta liian tarkkaan.
Ajat ovat suotuisat ja suomalaiset suhtautuvat tilanteeseen luottavaisemmin kuin runsas vuosikymmen sitten. Monet tosin epäilevät, pääseekö heidän isänmaansa koskaan Neuvostoliiton varjosta. Mutta he tuntevat, että heidän mahdollisuutensa jatkaa elämää itsenäisenä kansakuntana ovat kasvaneet vuosi vuodelta sodan päätyttyä. Eikä tämän tien varrella näyttänyt mikään virstanpylväs niin etäiseltä ja tavoittamattomalta kuin se, joka ilmaisi sotakorvausten päättymisen.
Julkaistu Valituissa Paloissa marraskuussa 1952.
