25. tammikuuta Senaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi ja Mannerheim teki päätöksen sotatoimien aloittamisesta, mikä tulisi tapahtumaan 27. – 28. päivän välisenä yönä.
Suojeluskuntalaiset alkoivat riisua Karjalassa sijaitsevia venäläisiä varuskuntia aseista jo tätä aiemmin.
Vallankumous puolestaan käynnistyi 26. tammikuuta illalla pidetyssä kokouksessa, kun Työväen järjestyskaartit ja Helsingin punakaarti yhdistyivät Suomen punaiseksi kaartiksi.
Vallankumouksen alkamisen merkiksi punainen lyhty nostettiin Helsingin työväentalon torniin klo 23. Punaiset lähtivät hakemaan aseita Viaporissa olevilta venäläisiltä.
Tosiasiassa sisällissota oli jo alkanut ennen näitä päätöksiä. Vuoden vaihteessa ja sen jälkeen kävivät suojeluskunnat, punakaartit ja venäläiset sotilaat useita kahakoita keskenään eri puolilla maata.
Tammikuussa 1918, kun sodan uhka näytti ilmeiseltä, muodostui Viipurin hallinta merkittäväksi molemmille osapuolille. Viipurin kautta Suomeen tuotiin niin punakaartin, kuin suojeluskunnankin ostamat aseet.
Lisäksi Suomessa olevien venäläisten joukko-osastojen huolto ja vetäytymistiet kulkivat Viipurin kautta Pietariin. Viipurin suojeluskuntalaiset saivat tietoonsa tammikuun 19. päivänä, että Pietarista lähetettäisiin junalastillinen aseita Suomen punaisille.
Silloin punakaarti puolestaan alkoi aktiivisesti etsiä suojeluskunnan aseita estääkseen heidän aikeensa junalastin kaappaamisesta. Illalla 19. tammikuuta noin kolmenkymmenen miehen punakaartilaisjoukko hyökkäsi Pietisen kenkätehtaaseen.
Venäläisten saavuttua avuksi, joutuivat suojeluskuntalaiset pakenemaan tehtaasta. Tämän jälkeenkin aseiden etsinnät ja suojeluskuntalaisten pidätykset jatkuivat.
Viipurin valkoiset pitivät 20. tammikuuta kokouksen, jossa päätettiin kääntyä maaseudun suojeluskuntien puoleen avun saamiseksi Viipuriin.
Maalaiset saivat kasaan reilut viisisataa miestä, jotka matkustivat Hiitolasta Viipuriin 22.1. Viipurissa nämä miehet valtasivat Viipurin rautatieaseman ja pitivät sitä hallussaan seitsemän tuntia.
Havaittuaan jäävänsä alakynteen noin 3000 punaista vastaan, pääosa suojeluskuntalaisista pakeni meren jäälle ja sitä kautta Venäjänsaareen puoliltaöin 22.1.
Asemalle jääneet 40 valkoista joutuivat antautumaan lyhyen ammunnan jälkeen aamuyöstä 23.1. Viipuri oli punakaartin hallinnassa.
Terijoen punakaartin päälikkö, 25-vuotias satulaseppä ja näyttelijä Heikki Kaljunen surmasi itse useita vankeja. Jo 23. tammikuuta hän ampui Viipurin asemalla antautuneen suojeluskuntalaisen, Petteri Siilin.
Kuva:Työväen arkisto
Suinulan ja Varkauden surmat
Suinulassa, lähellä Tamperetta käytiin 31. tammikuuta taistelu – tai oikeastaan kahakka – pienen suojeluskuntalaisosaston ja isomman punakaartilaisjoukon välillä.
Suojeluskuntalaiset nostivat valkoisen lipun ja sopivat antautumisehdoista punakaartilaisten päällikön kanssa. Antautumissopimuksessa suojeluskuntalaisille taattiin hengen ja omaisuuden turva.
Silloin Tampereelta tuli paikalle 200 Turun punakaartilaista ja joukko venäläisiä Tuomas Hyrskymurron johdolla. Hyrskymurto oli antanut miehilleen matkalla käskyn: kaikki oli tapettava, vankeja ei saanut ottaa.
Pihalle rynnänneet turkulaiset komensivat aseettomien vankien kädet ylös, ja pian alkoi ampuminen.
Osa vangeista pääsi pakoon peltojen yli pakoon, osa pääsi syöksymään turvaan rakennusten kivijalkoihin ja vinteille.
Pihalle jäi 15 kuollutta, 2 kuoli vielä matkalla Tampereelle. Haavoittuneita oli 26. Tapahtuma kiihdytti mieliä ja katkaisi viimeisetkin siteet punaisen ja valkoisen Suomen väliltä.
Tiedon levittyä tapahtuneesta valkoisen armeijan piiriin, sai se sodan muuttumaan kaikkine seuraamuksineen raa’aksi ja julmaksi.
21. helmikuuta Varkauden suunnalla käytiin taisteluja. Punaisten antauduttua heitä alettiin siirtää suurena joukkona Varkauden kauppalan kirkkoon ja Taulumäen työväentalolle.
Matkan varrella ylitettävän sillan vieressä seisoi valkoisten päälliköitä ja muita paikkakuntalaisia.
Havaitessaan vankijoukossa tuntemiaan punaisia ”kiihottajia”, väkivallantekoihin osallistuneita tai punakaartin johtajia oli valkoisten edustajien yksinkertainen kommentti: ”Ammutaan”.
Ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä kuolemaantuomitut siirrettiin sivummalle, jossa 15-miehinen teloitusryhmä ampui illan ja yön aikana kaikkiaan noin 90 punaista 5-henkisissä ryhmissä.
Punaisten puolella – osin propagandasyistä – ymmärrettiin tilanne siten, että teloitukset olisivat tapahtuneet täysin sattumanvaraisesti, ”joka kymmenes -periaatteella”.
Ampumisista alettiin käyttää termiä ”Huruslahden arpajaiset”. Punaisten levittämät tiedot pitivät sikäli paikkansa, että teloitettuja oli suhteessa antautuneiden kokonaismäärään likimain tuo 10 prosenttia antautuneista.
Kun huhut Varkauden ampumisista levisivät punaisten puolelle, sen katsottiin antavan oikeuden myös valkoisten vankien teloittamiselle. Väkivallan kierre oli valmis.
Lue lisää
Suomen vuosisata: Itsenäisyysjulistus vuonna 1917
Klassikko-artikkeli vuodelta 1952: Suomi on täyttänyt sitoumuksensa
Hakkapeliitat – Ruotsin salainen ase
