Seisomme Tonavan, tuon säveltäjä Straussin ”kaunoisen” rantapenkereellä. Seudun läpi kulki muinoin tärkeä meripihkan kauppareitti Itämereltä Välimerelle ja Adrianmerelle. Maaliskuun iltapäivä on aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden tavattoman lämmin. Tonavan vesi kuitenkin huokuu kylmää, kun se virtaa Slovakian pienen pääkaupungin halki. Bratislavalaiset viettävät aikaa puistojen penkeillä ja ovat kääntäneet kasvonsa kohti pilvetöntä taivasta. Monet ovat liikkeellä rullaluistimilla, kulkevat käsikynkkää tai hölkkäävät lykkien samalla lastenvaunuja.
”Sanotaan, että Slovakialla on kaikkea. Meiltä puuttuu vain meri”, kertoo oppaani Lubomíra Hornáčková, ”Bratislava on ilmapiiriltään kuin Välimeren kaupungit, mutta Tonava on meidän Välimeremme ja meille hyvin tärkeä.”
Tervetuloa Bratislavaan, kaupunkiin, jonne saatetaan tehdä retki, kun ollaan Wienin-matkalla. Bratislava on pieni ja tiiviisti rakennettu kaupunki Pikku-Karpaattien vuoriston eteläisellä rinteellä. Kun kerroin ystävilleni matkustavani Bratislavaan, he vähättelivät suunnitelmaani. ”Ehkä siellä päivän saa kulumaan”, toiset sanoivat. Toiset taas sanoivat: ”Eipä ole tullut käytyä, mutta ei pahemmin kiinnostakaan.”
Omapa on häpeänsä. Monen Bratislavassa vietetyn päivän jälkeen olen positiivisesti yllättynyt. Bratislava ei ole mikään Wienin lisuke vaan vaalimisen arvoinen löytö. Se on aivan kuin Wien, mutta täällä vain kaikki on hyvin edullista. Slovakian lounaisosasta on vain kuuden kilometrin matka Itävallan rajalle ja neljätoista kilometriä Unkariin.
Slovakia on risteyskohta lännen ja idän välillä olematta itse kumpaakaan. Se on selvinnyt feodaalihallinnosta, verisistä taisteluista ja onnettomasta pakkoavioliitostaan Tšekin Tasavallan kanssa. Se on myös selvinnyt 40 vuotta kestäneestä ankarasta kommunismin ajasta.
Bratislavaa näkee parhaiten jalkaisin. Kaupunki on paitsi historian oppitunti myös osoitus sen kehittymiskyvystä. Puistoissa on pyörä- ja kävelyteitä, ja niitä reunustavat vanhat tammet, pyökit, männyt ja vaahterat. Kaupungin maamerkkejä ovat tornein varustettu linna ja ruma futuristinen betonista ja teräksestä rakennettu Nový Most -silta eli uusi silta, jossa on pylväsrakenteen nokassa on avaruuslaivan muotoinen ravintola ja näköalapaikka. Rakennelmaa kutsutaan tietysti ufoksi.
Lubomíra ja minä alamme kierroksemme Tonavan pohjoisrannalta, siis vanhankaupungin eli Staré Meston puoleiselta rannalta. Takanamme olevien kapeiden mukulakivikatujen varret ovat täynnä kahviloita ja pubeja. Käännymme oikealle ja kiipeämme jyrkkää ja kivistä mäkeä Bratislavan linnaan, jonka suorakaidetta muistuttava muoto luo vaikutelman ylösalaisin käännetystä pöydästä. Linna on seissyt vuosisatoja järkähtämättä paikoillaan.
Astumme linnan pihalle Sigismundin kaariportista, joka rakennettiin 1400-luvulla. Portti sai nimensä luxemburgilaisen hallitsijan mukaan. Kun tulemme linnan muureille, näkymä joelle suorastaan vangitsee minut. Kunpa nämä tiilet, kivet ja laasti osaisivat puhua!
Linna rakennettiin 700-luvulla, ja se oli silloin alkeellinen slaavilainen rakennelma, jossa oli puiset muurit. Linnaa laajennettiin vähitellen, ja siitä tuli Unkarin Kuningaskunnan tärkeä osa, jykevä linnoitus, joka suojasi kaupunkia Böömin ja Saksan hyökkäyksiltä. Vuonna 1052 linna oli piiritettynä kahden kuukauden ajan. Piirityksen lopetti unkarilainen Zothmund-niminen sotilas, joka ui vihollisen laivojen luokse ja porasi niihin reikiä.
Vanhasta muurista ei ole paljon jäljellä. Keisarinna Maria Teresa määräsi linnoitukset revittäviksi 1700-luvun puolivälissä Bratislavan kasvaessa Unkarin maailmanmahdin suurimmaksi kaupungiksi ja hienoston ja kulttuurin keskukseksi. Maria Teresian valtakaudella rakennettiin uusia palatseja ja ylellisiä kartanoita. Väestön määrä kolminkertaistui. Wolfgang Amadeus Mozart matkusti Bratislavaan konsertoimaan. Niin tekivät myös Joseph Haydn ja Ludwig van Beethoven.
Kuvittelen mielessäni katselevani elokuvaa siitä, kuinka Maria Teresia tulee Wienistä vierailulle Bratislavaan. Kuvitelmissani hän laskeutuu tuikean näköisenä linnan hienoa rokokooportaikkoa alas kädessään pullo punaviiniä, jota hän niin kovin rakasti. Maria Teresia oli feminismin edelläkävijä.
Hän synnytti peräti 16 lasta, ja häntä suututti se, ettei hän toistuvien raskauksiensa vuoksi voinut itse johtaa armeijaansa taisteluihin. Maria Teresia oli opiskellut piirustusta, maalausta, musiikkia, tanssia ja muita naisellisia kulttuuriharrasteita. Hän osoittautui kuitenkin luontaiseksi poliitikoksi ja neuvottelijaksi noustessaan valtaistuimelle vuonna 1740. Hän osasi delegoida ja tehdä nopeita päätöksiä, kun muut eurooppalaiset vallanpitäjät yrittivät syöstä hänet vallasta sen vuoksi, että hän oli nainen miehen saappaissa.
”Huhujen mukaan viini oli keisarinnalle kuin lääkettä”, Lubomíra kertoo minulle, kun kiertelemme linnan sakaroituja muureja. ”Väitetään, että Maria Teresia sai niin monta lasta, koska hän ei juomansa viinin vuoksi sanonut milloinkaan ei. Se kuulostaa mielestäni hyvältä selitykseltä. Ei kai nainen muuten tulisi niin monta kertaa raskaaksi?”
Niin sen täytyy olla.
Lähdemme linnasta ja laskeudumme varovasti vihreää mäkeä alas kohti keskiaikaista Mikaelinporttia. Siitä pääsee vanhaankaupunkiin. Portin luona on ainoa osa, joka Bratislavaa ympäröineestä muurista on säilynyt. Portti kulkee Mikaelintornin alitse, jonka turistit tunnistavat vihreästä sipulin muotoisesta katosta. Päästäksemme ylös Mikaelintorniin meidän on noustava 110 askelmaa. Ylhäällä tornissa on näköalatasanne, josta näkyy koko Staré Mesto eli vanhakaupunki. Näemme vanhankaupungin talojen terrakotan väriset katot ja pastellivärein rapatut talot harmaiden nupukivikatujen varsilla. Vanhaankaupunkiin ei autolla ole pääsyä.
Alapuolellamme näkyy keskiaikainen Pyhän Martinin katedraali, johon ei liity vain yksi tai kaksi pyhimystä vaan peräti kuusi. Kirkon alttariin on kaiverrettu nimet: George, Florian, Elisabeth, Katharina, Nikolas ja Adalbert. Ilmeisesti Bratislavan asukkaat ovat näin halunneet varmistaa turvallisuutensa. Lubomíran mukaan kaupungin asukkaat ovat myös hyvin taikauskoisia.
”Kun näemme nokisen nuohoojan harjoineen ja muine työvälineineen, meidän on kosketettava paidan tai takin nappia. Sen sanotaan tuovan hyvää onnea”, hän selittää.
Kulkiessamme kaupungilla Lubomíra kertoo, millaista oli kasvaa rautaesiripun takana. Se vaati mukautumista, ja harmaus ahdisti. Toisinajattelijat sukelsivat epätoivoissaan jokeen päästäkseen vapauteen. Monet luulivat, että Itävalta olisi heti joen toisella puolella. Kun he nousivat joesta, he huomasivat pettymyksekseen olevansa yhä Slovakiassa”, hän sanoo.
Suurin osa Bratislavan historiallisista rakennuksista säilyi tuhoutumatta toisessa maailmansodassa. Kommunismin aikana rakennuksista ei kuitenkaan pidetty huolta. Erityisesti vanhakaupunki kärsi kommunismin ajasta. Historiallisten talojen ikkunoihin lyötiin laudat. Seinien ja perustusten annettiin rappeutua. Kun modernia Nový Mostia eli uutta siltaa vuosina 1967 – 1970 rakennettiin betonista ja teräksestä, suurin osa kaupungin juutalaiskorttelista synagogineen tuhottiin.
”Talojen annettiin rapistua ja luhistua. Kukaan ei puuttunut kehitykseen”, Lubomíra sanoo. ”Ennen vuoden 1989 samettivallankumousta kaikki paikat menivät täällä kiinni jo kello kymmenen illalla. Ihmiset kulkivat päät kumarassa.”
Moni asia Bratislavan kaupungissa muistuttaa vielä tuosta ajasta. Siitä muistuttavat möhkälemäiset kerrostalot pienine ikkunoineen ja sotkettuine seinineen. Siitä muistuttaa myös entinen Hotelli Kiev, joka oli uusinta uutta Bratislavan isännöidessä vuonna 1973 Taitoluistelun maailmankisoja. Tuolta ajalta on myös Nový Most eli uusi silta.
Rautaesiripun murtumisen jälkeen kaupunkia on rakennettu kiivaaseen tahtiin. Tonavan varrelle keskustan laitamille on noussut valtava Eurovean ostoskeskus suurine lasirakennelmineen. Vanha ja uusi eivät kuitenkaan kohtaa missään niin täydellisesti kuin vanhassakaupungissa. Pihoihin on perustettu pieniä putiikkeja ja kahviloita. Pihat ja kujat on sillä tavalla avattu yleisölle.
Entinen kirjasto toimii nyt pubina ja on täynnä paikallista väkeä ja kovaäänisiä brittituristeja, jotka ovat tulleet tänne miesporukalla juhlimaan ja nauttimaan halvasta ja hyvästä oluesta. Suositussa kahvilassa kaikuu slovakin, englannin, ranskan ja saksan kielten sekamelska. Käyn istumaan ja tilaan hyvää slovakialaista punaviiniä jurohkolta tarjoilijalta, jolla on mursun viikset. Törmään silloin washingtonilaiseen Amazon-kirjakaupan palveluksessa olevaan johtajaan, joka on viettänyt täällä viikonloppua belgialaisten ja skotlantilaisten kavereittensa kanssa. ”Tämä on edullinen kaupunki, ja olut on todella hyvää. Meillä on ollut kova meno päällä”, hän kertoo.
Kun näen pääaukion reunalla vanhalla kaupungintalolla olevan Maakuntamuseon kellarin keskiaikaiset kidutusvälineet, säpsähdän. Feodaaliajan oikeus oli aivan oma lukunsa. Sitten siirryn katsomaan yläkerran näyttelyjä. Bratislava perustettiin 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, jolloin se oli vaatimaton asutus mäellä, jolla Bratislavan linna nyt sijaitsee. Kaupunki oli roomalaisten vallan alla vuodet 100 – 300 ajanlaskumme alusta ja kuului myöhemmin Itävalta-Unkarin maailmanmahdin alaisuuteen yli 300 vuoden ajan.
Kaupungintalon ulkopuolella on ilmoitus seuraavana päivänä järjestettävästä mielenosoituksesta, jolla vastustetaan Venäjän toimintaa Ukrainan kriisissä. Keskusaukiolla Napoleonin sotilaan patsas nojailee huolettomana ja leveästi hymyillen puistonpenkkiin. Patsaan kaulaan on kietaistu sininen huivi. Lubomíra kertoo, että huivi liittyy lähestyviin presidentinvaaleihin, jonka saattaa voittaa omin avuin menestynyt filantrooppi, joka ei kuulu mihinkään viralliseen puolueeseen. Itse asiassa sinisiä huiveja näkee lähes jokaisen vanhankaupungin patsaan kaulalla. Sellainen on kietaistu niin Hans Christian Andersenin kuin Schöne Nácinkin kaulaan.
Schöne Náci -patsaalla on tosielämään perustuva esikuva, joka kierteli vanhassakaupungissa ilahduttamassa ihmisiä. Silloin, kun Schöne Náci ei tehnyt kuutamokeikkaa siivoojana, hän kulki kuluneessa saketissa vanhankaupungin kujilla ja tervehti naisia kukilla, nosti silinterihattuaan ja sanoi: ”Suutelen kättänne. ”Nyt Schöne Nácin esikuva varmasti lisäisi: ”Älkää unohtako äänestää.”
Pari päivää myöhemmin juoksen Tonavan rannalla samaa reittiä, jonka Lubomíra Hornáčková esitteli minulle. Päivä on edellisiä lämpimämpi, ja ilmassa leijuu kirsikankukkien ja magnolioiden tuoksu. Näen edessäni Nový Mostin eli uuden sillan ja muistan Lubomíran sanoneen, että kirkkaalla ilmalla sillalta näkee jopa 100 kilometrin päähän. Päätän kokeilla ja nousen sillan alta hissiin.
Kun tulen hissistä ulos, henki salpautuu. Edessäni avautuva näkymä on kuin abstraktista maalauksesta. Kevään värit sulavat pehmeästi toisiinsa. Ylhäältä sillalta nähtynä mittasuhteet vääristyvät hieman. On niittyjen vihreä ja ruskea. Puita peittävät juuri auenneet vaaleanpunaiset kukat ja hento vihreä. Maantie kiemurtaa harmaana, ja vesi virtaa sinisenä nauhana jonnekin kauas pois. Pikku poika juoksentelee tasanteella edestakaisin. Hän pitää käsiä levällään kuin lentäisi ja kurkistelee reunan yli. Nyt minä käsitän. Täällä on aivan valtavasti nähtävää, tehtävää, maistettavaa ja kokeiltavaa.
Täällä voi pyöräillä tai ajaa lenkin vanhassakaupungissa kaksipyöräisellä, sähkömoottorilla toimivalla Segway-pyörällä. Täällä voi siemailla hyvää paikallista viiniä. Tai tutustua sodan ja rauhan vuosisatoihin, vanhoihin palatseihin ja kapinallisiin. Mitä tahansa päätätkin tehdä, huomaat olevasi pääkaupungissa, joka on taas nousemassa arvoonsa.
Matkavinkkejä:
Majoitus:
Mercure Bratislava Centrum -hotelli on kävelyetäisyydellä Horský-puistosta.
Huoneiden hinnat ovat kohtuullisia.
Lähempänä Tonavaa sijaitsevan Marrol’s Boutique -hotellin huoneet ovat hyvin varustetut.
Perheitä varten hotellissa on myös kaksi makuuhuonetta käsittävä sviitti, jossa on kaksi kylpyhuonetta.
Hintoja kannattaa tiedustella hotellista.
Ruokapaikkoja:
Sladovňa House of Beer
Suosittelen ravintolan makkaroita.
Prašná Bašta
Suosittelen possun tai härän sisäfileetä sekä perunalla ja kesäkurpitsalla höystettyjä pannukakkuja.
Lasilliselle:
Grand Cru Wine Gallery -viinikellari
Muista:
Tee kierros sähkömoottorilla kulkevalla kaksipyöräisellä Segway-pyörällä