Tammikuisena iltana vuonna 2009 helsinkiläinen Tiina Turunen lämmitti piirakkaa mikroaaltouunissa. Hän oli viettänyt miehensä kanssa päivän messuilla, ja oli iltapalan aika. Mies oli toisessa huoneessa ja tuli hetken päästä katsomaan, mikä oli vialla, kun uuni vain piipitti. Hän löysi vaimonsa lattialta makaamasta. Hän soitti heti ambulanssin, joka tuli viidessä minuutissa. Tiina vietiin Meilahden sairaalan aivoverenkiertohäiriö- eli avh-yksikköön. Aivot kuvattiin, ja niistä löytyi tuore valtimotukos sekä merkkejä vanhemmista tukoksista. Tiina oli tuolloin 50-vuotias.
Tiinan lisäksi noin 25 000 suomalaista sairastui vuonna 2009 aivoverenkiertohäiriöön. Aivoinfarktin eli aivoverisuonitukoksen saa vuosittain noin 15 000 suomalaista ja aivoverenvuodon noin 4 000 suomalaista. Noin 2 500 henkilöllä aivoinfarkti uusiutuu vuoden kuluessa. Ohimenevän aivoverenkiertohäiriön (TIA) saa noin 4 000 henkilöä. Aivoverenkiertohäiriöihin menehtyy vuosittain Suomessa noin 4 500 henkilöä. AVH on meillä neljänneksi yleisin kuolinsyy sepelvaltimotaudin, syöpien ja dementian jälkeen. Monet eivät silti vieläkään tunnista aivoverenkiertohäiriön oireita.
Euroopassa kuolee vuosittain arviolta 1,3 miljoonaa ihmistä aivoverenkiertohäiriön seurauksena. EU:n ennusteen mukaan määrä noussee 1,5 miljoonaan vuoteen 2025 mennessä, kun ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa koko maanosassa. ”Aivoverenkiertohäiriöt ovat yleistyneet huomattavasti, ja kriisin välttämiseksi toimiin on ryhdyttävä nyt”, todetaan tutkimusraportissa, jonka eurooppalainen aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisyyn keskittyvä tutkimusjärjestö Action for Stroke Prevention julkaisi joulukuussa 2012.
Noin 85 prosenttia aivohalvauksista johtuu tukoksesta valtimossa, joka kuljettaa aivoihin verta. Seurauksena on kudoskuolio eli aivoinfarkti. Loput viisitoista prosenttia johtuu aivoverenvuodosta eli heikon tai vahingoittuneen aivovaltimon repeämisestä ja sitä seuranneesta verenvuodosta aivokudoksen sisään. Syynä voi olla korkea verenpaine, aivovaltimon pullistuma tai epänormaalin ohutseinäisten solujen rykelmä aivojen läheisyydessä.
Riippumatta siitä, minkä tyyppinen aivohalvaus on kyseessä, oireet ovat äkilliset ja voimakkaat. Aivohalvausjärjestöt eri puolilla maailmaa suosittelevat tarkkailemaan kolmea pääoiretta, jotka ovat kasvojen heikkous, käsivarren heikkous ja puhevaikeudet. Suupieli saattaa myös roikkua, etenkin hymyillessä, ja potilaan voi olla vaikea puhua selvästi tai ymmärtää toisen puhetta. Jos huomaat edellä kuvatun kaltaisia oireita, tilaa ambulanssi välittömästi, sillä jokainen minuutti on arvokas.
Pääoireiden lisäksi on muita oireita, jotka äkillisesti ilmaantuessaan saattavat olla merkki aivohalvauksesta. Niitä ovat toisen alaraajan puutuminen tai heikkous, vaikeus nähdä toisella tai molemmilla silmillä, kävelyvaikeudet, koordinaatiokyvyn häiriöt, pahoinvointi ja vatsakipu sekä voimakas päänsärky ilman selvää syytä.
”Jokaisen on tärkeää pystyä tunnistamaan aivohalvauksen oireet. Jos huomaat toisella huolestuttavia oireita, soita heti hätänumeroon 112 ja selitä mistä on kysymys”, sanoo neurologian ja akuuttilääketieteen professori Steven Levine newyorkilaisesta SUNY-yliopistosairaalasta Yhdysvalloista.
Noin puolen tunnin kuluttua kaatumisestaan Tiina oli jo sairaalassa, ja kun aivoverisuonitukos oli todettu tietokonekerroskuvauksessa, hänelle aloitettiin liuotushoito. Liuotushoito annetaan tunnin kestävänä laskimonsisäisenä tiputuksena. Lääkkeenä käytetään kudoksen plasminogeenin aktivaattoria (TPA), joka hajottaa verenkierrossa olevia hyytymiä.
Tiina ei itse muista kaatumisestaan eikä sairaalahoidosta mitään. Hän pääsi kotiin kolmen viikon kuluttua, ja kuntoutus aloitettiin. Aluksi puhe oli kuin juopuneella, ja vaikka hänellä oli mielessään oikeat sanat, suusta tuli vääriä sanoja.
Nopeus on valttia aivoverisuonitukoksen hoidossa, sillä mitä pikemmin suoni saadaan avattua, sitä nopeammin aivoihin alkaa taas virrata happipitoista verta, mikä vähentää tukoksen aiheuttamia vaurioita
Vielä hiljattain suositus oli, että aivoverisuonitukoksen liuotushoito pitää pyrkiä aloittamaan neljän ja puolen tunnin kuluessa oireiden alkamisesta. Silloin potilaalla on vielä noin kolmekymmentä prosenttia paremmat mahdollisuudet toipua täysin tai lähes täysin. Viime tammikuussa Yhdysvaltain aivoliitto ASA kuitenkin julkaisi uuden suosituksen liuotushoidosta: se olisi syytä aloittaa tunnin kuluessa oireiden alkamisesta, jos vain mahdollista.
”Mitä nopeammin liuotushoito päästään aloittamaan, sitä enemmän hermosoluja voi pelastua – jokainen ajassa voitettu minuutti voi merkitä jopa kahta miljoonaa pelastunutta solua. Potilas saattaa toipua ennalleen tai lähes ennalleen melkein neljä kertaa todennäköisemmin, jos liuotushoito päästään aloittamaan tunnin kuluessa oireiden alkamisesta”, Levine sanoo.
Isoissa sairaaloissa on yleensä aivohalvauspotilaita hoitava avh-yksikkö. Hoitotiimiin kuuluu aivoverenkiertohäiriöihin erikoistunut lääkäri, hoidon kiireellisyyden arviointiin erikoistunut sairaanhoitaja, aivojen kuvantamistutkimuksiin erikoistunut neuroradiologi sekä joukko muita asiantuntijoita. Tietokonekerroskuvauksen tai magneettikuvauksen, tai molempien, sekä verikokeiden ja kliinisen arvioinnin perusteella todetaan, onko kyseessä aivoverenkiertohäiriö ja tukos vai verenvuoto.
Kymmenen viime vuoden aikana aivoverenkiertohäiriöyksiköissä on käytetty erilaisia mikrokatetrilla annettavia suonensisäisiä hoitoja, mutta mikään niistä ei ole osoittautunut perinteistä laskimonsisäistä liuotushoitoa tehokkaammaksi. Liuotushoito on siis edelleen aivoverisuonitukoksen ensisijainen hoitomuoto. Ennen liuotushoitoa on kuitenkin varmistettava huolellisesti, että kyse on tukoksesta eikä verenvuodosta, ja hoidon jälkeen potilasta on tarkkailtava mahdollisen aivoverenvuodon varalta, joka saattaa aiheutua hoidosta.
”Äkilliseen aivoverisuonitukokseen ei ole vielä tarjolla liuotushoitoa tehokkaampaa ratkaisua”, Levine sanoo, ”mutta muita hoitomuotoja testataan parhaillaan.”
Yksi niistä vaikuttaa hyvin lupaavalta. Tutkijat ovat jo kymmenien vuosien ajan kehittäneet uudenlaista lääkettä nimeltä neuroprotektantti, jolla aivot voisi suojata halvauksen aiheuttamalta vahingolta. Viime marraskuussa kanadalainen neurokirurgi Michael Tymianski kertoi, että hänen tutkimusryhmänsä kehittämä neuroprotektantti NA-1 alkaa olla viimeistelyä vaille valmis. Vuosina 2008–2011 Yhdysvalloissa ja Kanadassa suoritetuissa ihmiskokeissa todettiin, että NA-1 suojelee aivoja verisuonitukoksen aiheuttamilta monitahoisilta kemiallisilta reaktioilta, jotka tuhoavat hermosoluja. Tutkijat ovat yrittäneet kehittää vastaavan lääkkeen ja epäonnistuneet siinä yli tuhat kertaa. Nyt NA-1 vihdoin näyttää tehoavan. Sitä odotetaan markkinoille muutaman vuoden kuluttua.
Aivohalvaus & riskitekijät
Aivohalvaukseen liittyy riskitekijöitä, joille ei voi juuri mitään. Aivohalvausriski on tavallista korkeampi tietyillä ihmisillä, kuten niillä, joiden lähisuvussa on ollut aivohalvauksia tai sydäninfarkteja, kaikilla yli 55-vuotiailla sekä afrikkalaista, aasialaista tai latinalaisamerikkalaista syntyperää olevilla.
Hyvä uutinen on kuitenkin se, että jopa 80 prosenttia kaikista aivoverisuonitukoksista on ehkäistävissä elämäntapamuutoksilla – painonhallinnalla, terveellisellä ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla – tai lääkehoidolla.
Aivohalvausriskiä lisääviä tekijöitä ovat ateroskleroosi (kovettumien kertyminen valtimoiden sisäseinämiin), korkea verenpaine, korkea kolesteroli, lihavuus, diabetes, tupakointi ja runsas alkoholinkäyttö. Muuttamalla elintapojaan riskiä voi pienentää. Osaa näistä riskitekijöistä voi lisäksi hoitaa lääkkeillä.
Eteisvärinä on sydämen rytmihäiriö, joka viisinkertaistaa riskin saada aivoverisuonitukos. Eteisvärinässä verta kertyy sydämen yläkammioihin eli eteisiin. Kertyneeseen vereen syntyy helposti hyytymiä. Eteisvärinää voidaan hoitaa verenohennuslääkkeillä eli antikoagulanteilla (joista yleisin on varfariini eli Marevan) tai sydämen sähköisellä rytminsiirrolla.
Eteisväliseinän aukko eli ”reikä sydämessä” on nimensä mukaisesti aukko sydäneteisten väliseinässä, joka meillä kaikilla on sikiökaudella mutta joka sulkeutuu pian syntymän jälkeen. Kaikilla aukko ei kuitenkaan sulkeudu, ja arviolta joka neljännellä ihmisellä on eteisväliseinän aukko, jonka kautta verihyytymä voi kulkeutua aivoihin ja aiheuttaa aivoverisuonitukoksen.
Aukko voidaan korjata avosydänleikkauksessa, mutta koska kyseessä on suuri leikkaus, siihen ei mielellään ryhdytä ehkäisevänä toimenpiteenä. Hiljattain tutkijat ovat esitelleet uuden menetelmän eteisväliseinän aukon tukkimiseksi. Siinä sydämeen asetetaan katetrin avulla pieni suljinlaite, joka laajenee ja vähitellen sulkee aukon, kun sen ympärille kasvaa kudosta.
Aivoverenvuodon voi ehkäistä neurokirurgisella klipsillä eli eristämällä valtimon heikko kohta pienellä metallinipistimellä. Aneurysmaa eli aortan laajentumaa voi hoitaa myös suonensisäisesti, jolloin suuren valtimon kautta viedään aortan laajentuman kohdalle seinämää vahvistava sisäistute. Istute estää laajentumaa puhkeamasta.
Tiinan aivohalvauksesta on nyt kulunut yli neljä vuotta, ja hän on sairauseläkkeellä teknisen suunnittelijan työstään. Hän pystyy jo liikkumaan kotona itse ja ulkona rollaattorilla. Hän muutti miehensä kanssa uuteen asuntoon, joka on maan tasalla, jotta hänen ei tarvitse kulkea portaita. Tiinalle jäi afasia eli aivosyntyinen kielihäiriö, mutta hän on käynyt puheterapiassa kolme vuotta ja harjoittelee aktiivisesti esimerkiksi lukemalla kaiken ääneen. Kehon vasen puoli on edelleen selvästi oikeaa heikompi ja koordinaatiossa on ongelmia, mutta hän pystyy käyttämään myös vasenta puoltaan.
Tiinalla on käytössään verenohennuslääke, ehkäisevä kolesterolilääke (vaikka hänen kolesteroliarvonsa ovat normaalit) ja verenpainelääkitys migreenin ehkäisemiseksi. Aivoinfarktin ja migreenin oireet voivat olla samankaltaiset, ja Tiinan aiempia infarktioireita pidettiinkin migreeninä. Lääkityksestä huolimatta on mahdollista, että Tiina saa joskus uuden aivoinfarktin.
”Onneksi minä pääsin nopeasti hoitoon”, Tiina sanoo. ”Muuten en olisi tässä.” Hänen viestinsä kaikille niille, joiden lähipiirissä on aivohalvauksen saanut ihminen, on pitää yhteyttä toipilaaseen, vaikka tämä yrittäisi vetäytyä. ”Aivoinfarkti ei tartu, ja keskustelu on afaatikolle hyvää terapiaa.”
Lue lisää:
Aivohalvaus – tunnista oireet!
Sydänkohtaus – tunnista oireet
Näin tulkitset kehosi antamia vihjeitä
