En harrasta uhkapelejä. En pidä isoista ihmisjoukoista. En myöskään fanita Wayne Newtonia tai Celine Dionia. Unelmalomani on maata lähes autiolla, palmujen reunustamalla rannalla kaukana maailman menosta. Silti tulin Las Vegasiin viikoksi.
Tehtäväni on yksinkertainen. Olen Vegasissa ensi kertaa ja haluan selvittää, miten homma toimii. Aion kurkistaa muutaman kuuluisimman kasinon kulisseihin päästäkseni jyvälle kaupungista, jota Frank Sinatra kuvaili ”ainoaksi paikaksi, missä raha todella puhuu. Se sanoo ’hyvästi'”.
Aloitan kirjaimellisesti huipulta. Minut viedään ylös hissillä The Palazzo -hotellin 50. kerrokseen ja sitten useiden huomaamattomien, lukittujen ovien läpi hotellin Paiza Club -yksityisklubille. Tummalla puulla sisustettu klubi sijaitsee maineikkaan Las Vegas Stripin yläpuolella, ja sinne pääsevät vain maailman rikkaimmat suuruhkapelurit. He maksavat yhdestä nopanheitosta tai kortin katsomisesta kymmeniä tuhansia dollareita. Klubilla suositaan korttipeli baccaratia, mutta rahapeliautomaateista pitäville tarjolla on kasinon kallein hedelmäpeli. Kertapanos on viisisataa dollaria.
Vaikka klubin eliittivieraat, joista 80 prosenttia on aasialaisia, eivät maksa palveluista, klubin sisäänpääsymaksu on korkea. ”Vieraamme tekevät meille vähintään miljoonan dollarin talletuksen”, selittää klubin johtaja Ken Wong. Tällaisia superrikkaita uhkapelureita on maailmassa alle tuhat, ja huippukasinot käyvät heistä kovaa kilpailua. ”Me kaikki tiedämme, keitä suuruhkapelurit ovat”, Wong sanoo. ”Ja me kaikki jahtaamme heitä. Klubin jäseneksi pääsee vain kutsusta.”
Monien muiden kasinoiden tapaan The Palazzo -hotelli omistaa suihkukoneita, joilla suuruhkapelurit lennätetään kotimaistaan Las Vegasiin. Jotta pelurit tuntisivat olonsa kotoisaksi, heidän käytössään on kokki kellon ympäri, tuoretta ruokaa tuodaan yksityiskoneilla Aasiasta, hotellin henkilökuntaan kuuluu kymmeniä monikielisiä hovimestareita, ja televisiossa näkyvät hongkongilaiset, japanilaiset ja kiinalaiset kanavat.
”Toteutamme vieraidemme jokaisen päähänpiston”, Wong kertoo. Wong esimerkiksi etsii henkilökohtaisesti suuruhkapelureilleen Aasian parhaan linnunpesäkeiton. Kerran päivää ennen joulua eräs Paiza Clubin vieras kysyi, pystyisikö Wong järjestämään hänelle yksityisen joulukuvaelman, jonka kruunaisi pianon säestyksellä laulava joulupukki. Ainoa ongelma oli se, että jouluna Las Vegasin viihdyttäjät pitävät lomaa. ”Emme kuitenkaan koskaan anna kieltävää vastausta”, Wong sanoo. Lopulta suuruhkapeluri sai joulukuvaelmansa ja laulavan joulupukkinsa.
Jotta oppisin, miten Las Vegasin toinen puolisko, tai oikeastaan loput 99 prosenttia pelaa ja miten kasinot nyhtävät pelaajista jokaisen pennosen, tapaan Caesars Palace -kasinolla uhkapeliasiantuntija David G. Schwartzin. Filosofian tohtori Schwartz on kirjoittanut laajasti uhkapelaamisen historiasta ja psykologiasta ja toimii uhkapelitutkimusyksikön johtajana paikallisessa Nevadan yliopistossa. Hän on suostunut esittelemään minulle kasinoa sisäpiiriläisen näkökulmasta.
Kasinot on suunniteltu viemään pelaajien rahat. Kun kävelemme loisteliaan Caesars Palacen halki, Schwartz myöntää, että kasinoiden suunnittelu on pikemminkin taidetta kuin tiedettä. Kasinoiden omistajat käyttävät apunaan huimaa joukkoa asiantuntijoita sisustussuunnittelijoista ja psykologeista pelimatemaatikoihin. Mikään yksityiskohta ei jää asiantuntijoilta huomaamatta. Kasinoiden katto on matalalla, jotta pelitila tuntuisi kodikkaalta. Suorien käytävien sijaan tilat mutkittelevat, jotta pelaajat innostuisivat tutkimaan paikkoja.
Yleisissä tiloissa tapaa olla vain muutama penkki tai sohva, jos senkään vertaa. Jos pelaaja istuu, kasinolle ei virtaa rahaa. Pitkään onnenvärinä pidetty punainen ja vaurauden väri kulta ovat sisustuksen päävärejä. Sininen ei tule kysymykseenkään. Se saa ihon näyttämään kalpealta tai sairaalta, mikä voi vaikuttaa pelaajien mielialaan ja peli-intoon. Joidenkin mukaan koristeet lisäävät pelaajien innostusta. Schwartz osoittaa värikästä kokolattiamattoa ja sanoo: ”Kasinoiden suunnittelijat haluavat, että tilat vievät ajatukset mahdollisimman kauas kotioloista.”
Yleensä vieraat joutuvat kävelemään hotellihuoneisiinsa kasinon meluisten, räikeiden peliautomaattien halki. Se on tarkkaan suunniteltua. Kun vieraat viimein pääsevät huoneisiinsa, he saattavat huomata, ettei niissä ole kahvinkeitintä. Siten heidät saadaan houkuteltua alakerran ravintolaan, jonne kuljetaan jälleen kasinon halki.
Panen merkille, ettei kasinolla ole kelloja eikä ikkunoita. Pelaajien huomiota ei haluta viedä pois pelaamisesta. Jotkut sanovatkin, ettei kasinolla eletä päivä- tai ilta-aikaa – ainoastaan peliaikaa. Toiset taas väittävät, että samasta syystä peilit ovat kasinolla harvassa. Johtoporras haluaa pelaajan pitävän itseään James Bondina eikä maalaispullukkana, joka häviää rahaa hedelmäpelissä.
Schwartz ja minä pysähdymme meluisan rahapelikoneen eteen seuraamaan, miten eräs nainen takoo kuumeisesti koneen nappeja. Muutaman pelikierroksen jälkeen Schwartz kysyy minulta, huomasinko, että nainen oli monta kertaa vähällä voittaa päävoiton. Sekin on tarkkaan suunniteltua. Pelikoneet on luotu näyttämään, miten lähellä voitto on. Se on peruspsykologiaa.
Jopa melutasoa säädellään. ”Kasino korottaa pelikoneiden ääntä, jotta innostunut ilmapiiri säilyy”, Schwartz selittää. Hän esittelee minulle pelikoneen, joka sylkee kolikoiden sijaan ulos lipun, jolla voitto lunastetaan. Silti koneesta kuuluu voiton hetkellä kolikoiden kilinä. Lisää psykologiaa.
Kasinot ovat testailleet myös tuoksuja. Kun joidenkin Vegasin pelikoneiden päälle suihkittiin kukkaistuoksua, pelaajat laittoivat likoon 45 prosenttia enemmän rahaa. Pelikoneet, jotka antavat voittoja muita useammin, sijoitetaan yleensä vilkkaisiin paikkoihin.
Koska Las Vegas Stripin pelikoneet tuottavat keskimäärin yli puolet kasinoiden tuloista, niitä valvotaan tarkkaan. Jokaista konetta hallinnoi omalla tavallaan toimiva tietokonesiru, joka jakaa voittoja ennalta määrättyyn tahtiin.
Keskimäärin Nevadan kasinot jakavat voittoina 93,9 prosenttia pelirahoista. Tämä tarkoittaa sitä, että jokaisesta pelatusta dollarista kasino pitää noin kuusi senttiä. ”Stripillä kasinot pitävät jokaisesta dollarista yli seitsemän senttiä”, Schwartz tarkentaa. Ja tämä siis jokaisella pelikerralla 24 tuntia päivässä.
Schwartzin huomio kiinnittyy onnenpyörään. Hän huomauttaa, että se on vilkkaalla alueella ja asioista perillä olevat pelaajat välttävät sitä. ”Onnenpyörässä talon etu on huonoin. Peli on lähinnä aloittelijoille.”
Jotkin pelikoneet antavat pieniä voittoja usein, jolloin pelaaja luulee olevansa voitolla, vaikka on tosiasiassa häviöllä. Taas lisää psykologiaa.
Kun jatkamme kierrosta Caesars Palacessa, huomaamme, miten työvuoroaan lopetteleva noppapelin hoitaja katsoo ylöspäin, taputtaa ja kääntelee käsiään sekä venyttää käsivarsiaan. ”Hän näyttää kameroita seuraaville valvojille, ettei hänen käsissään ole mitään”, Schwartz kertoo. Pelinhoitajat joutuvat myös pitämään esiliinan näköistä vaatetta, etteivät pysty sujauttamaan taskuihin mitään.
”Tämä on ihan kuin elokuvissa”, Schwartz jatkaa. ”Pelinhoitajat tarkkailevat noppaa, pöytää ja pelaajia, salivastaava tarkkailee useita pelipisteitä, salivalvoja tarkkailee kaikkia paikallaolijoita, ja ’isoveli’ taas valvoo ihan kaikkea. Meitäkin taatusti tarkkaillaan juuri nyt.”
Kun kerron kasinon valvomossa työskennelleelle Schwartzille toiveestani päästä valvomoon, hän hymyilee ja sanoo: ”Hankala homma. Hyvin harvalla on sinne asiaa. Se on kuin Fort Knox.”
Viimein pääsen sisään, vaikkakin se on vaatinut kosolti vakuuttelua, hieman anelua ja pikkuisen maanittelua. Caesars Palace on kuitenkin heltynyt antamaan minulle luvan vierailla pyhätössään, maailmankuulun hotellin ja kasinonsa päävalvomossa, jonne on pääsy kielletty 99,9 prosentilta ihmisistä. Kokemus on odottamisen arvoinen.
Minut ohjataan pitkän, tylsän käytävän päähän myynti- ja markkinointiosaston uumeniin, missä on huomaamaton, kaksoislukittu ovi. ”Tervetuloa valvovaan silmään”, tokaisee valvontayksikön varapääjohtaja Tom Flynn. ”Täältä käsin me suojelemme hyviä tyyppejä ja yritämme napata pahikset.” (Sisäänpääsyn ehtona on, etten paljasta kaikkia valvomon salaisuuksia.)
Ryhmä valvojia tuijottaa yli kymmentä jättimäistä ruutua, jotka välittävät reaaliaikaista kuvaa hotellin tuhansista kameroista. Valvojat ovat huijaamisen ammattilaisia: he huomaavat kaiken korttien laskemisesta ja vaihtamisesta pelimerkkivarkauksiin. Jokaiseen pelipöytään on suunnattu useita kameroita, joilla tarkkaillaan peliä, pelaajia ja pelinhoitajia. Jos salivalvoja huomaa jotain epäilyttävää, hän soittaa valvomoon ja pyytää, että epäillystä otetaan lähikuvaa. Sitten valvojat metsästävät kepulikonsteja.
Voiton hetkellä huijari saattaa esimerkiksi sujauttaa pelaamansa 25 dollarin pelimerkin alle 100 dollarin pelimerkin, eli hän vaihtaa panosta. ”Väkemme tuntee kepulikonstit, ja apunamme ovat kamerat”, Flynn sanoo ja pyytää valvojaa näyttämään ohjaussauvan avulla, miten tehokkaita ja tarkkoja kasinon digitaaliset kamerat ovat.
Ensin valvoja tarkentaa kuvan noppapöytään, sitten viiksekkääseen pelaajaan ja lopulta tämän oikeassa kädessä olevaan viidenkymmenen dollarin seteliin. Kamera on niin tehokas, että näen setelin sarjanumeron. Toisen, sivusta kuvaavan kameran avulla valvoja näkee pelipöydässä olevien pelimerkkien määrän ja arvon. Kaikki videokuva digitalisoidaan ja tallennetaan tietokoneelle. Flynn tiimeineen voi muutamalla napin painalluksella katsoa uudelleen kohtauksen, joka tapahtui sekunteja tai päiviä aiemmin. ”Huijarit vihaavat tätä uutta teknologiaa”, Flynn sanoo.
”Vaikka kamerat ovat joidenkin mielestä ahdistavia, niillä taataan rehellinen peli ja suojellaan vieraita”, Flynn listaa. Kameroilla tosiaan suojellaan, sillä tutkimusten mukaan yksi ”parhaista” paikoista saada sydänkohtaus on Las Vegasin kasino. Koska valvojat tarkkailevat kasinoa jatkuvasti, he huomaavat, jos joku pökertyy, ja voivat heti antaa ensiapua. Sydänkohtauksesta selviää Las Vegasissa yli 50 prosenttia, kun taas Seattlessa lukema on 30 prosenttia ja New Yorkissa vain yhdestä kahteen prosenttia. Vegasissa onni siis suosii uhkapelaajia edes jollain tavalla.
Viikkoni Vegasissa lähenee loppuaan. Olen oppinut suuruhkapelureista, pelinhoitajista ja siitä, miten kasinon kameroilta mikään ei jää huomaamatta. Mutta vielä täytyy pelata uhkapeliä.
Olen kuullut Caesars Palacen johtajalta Gary Selesneriltä, että hänen kasinollaan pelipanosrajoitukset ovat koko Stripin korkeimmat. ”Baccaratissa yksittäinen pelipanos saa olla 200 000 dollaria, blackjackissa 50 000 dollaria ja ruletissa 3000 dollaria.”
Minä kuitenkin suuntaan pienemmille apajille, peliautomaateille. Puoli tuntia myöhemmin olen häviöllä 17,7 dollaria. Frank Sinatra oli oikeassa. Las Vegas on ainoa paikka, missä raha puhuu. Se tosiaan sanoo ”hyvästi”. Minun kaltaiseni suuruhkapeluri jos joku sen tietää.
Vegas-sanastoa
Jos Las Vegasissa haluaa kääriä isot rahat, on hyvä tuntea kasinosanastoa.
High roller: Suuruhkapeluri, jota kutsutaan myös nimellä ”whale”
Loose: Peliautomaatti, joka jakaa voittoja muita enemmän
Tight: Peliautomaatti, joka jakaa voittoja muita vähemmän
Eye in the sky: Kasinon katossa oleva valvontakamera
Comp / complimentary: Esimerkiksi ilmainen huone tai juoma, jonka kasino tarjoaa suosikkiasiakkailleen
Payout: Keskimääräinen prosenttiosuus, jonka kasino jakaa pelirahoista voittoina
Hold: Keskimääräinen prosenttiosuus, jonka kasino pitää pelirahoista
Shoe: Rasia, jossa säilytetään blackjack-kortteja
Dark: Suljettu
Pit boss: Työntekijä, joka on vastuussa pelinhoitajista
Box man: Työntekijä, joka käsittelee rahaa noppapöydässä
Stick man: Työntekijä, joka kerää nopat pitkällä kepillä noppapöydässä
”Hit me”: ”Anna lisäkortti”
