78-vuotias Loren näyttää upealta. Hänen punainen pukunsa korostaa vartalon muotoja. Päässään hänellä on kahdet silmälasit: yhdet nenällä ja toiset hiuksissa lukemista varten. Kun hän ristii jalkansa, huomaan, etten ole koskaan ajatellut, että sääret voisivat olla niin kauniit.
Lorenin ensimmäinen elokuvarooli oli pizzamyyjä, joka hukkaa vihkisormuksensa Vittorio de Sican elokuvassa Napolin kultaa vuonna 1954. Hän oli 20-vuotias ja elätti itsensä ja äitinsä työskentelemällä elokuva-avustajana ja italialaisten valokuvanovellien mallina.
Sophia, jonka nimi vielä silloin kirjoitettiin Sofia, oli kaunis, mutta: ”Äitini tiesi, kuinka ujo olin. Hänellä ei ollut paljon uskoa, että selviäisin elokuva-alalla. Siitä huolimatta menestyin, ja hän oli todella yllättynyt. Niin olin minäkin.”
Loren suoristaa vasemman pikkusormensa ja esittelee siinä olevaa kultaista sormusta, jossa on vihreä kivi. ”Äitini osti minulle tämän rahoilla, jotka ansaitsin ensimmäisestä oikeasta elokuvaroolistani. Pidän sitä aina sormessani.”
Olitko ensimmäisen roolisi jälkeen sitä mieltä, että olet näyttelijä?
Loren: En ajatellut niin. En koskaan ajattele niin.
Entä kun teit elokuvan Kaksi naista, joka kertoo sodanaikaisesta naisiin kohdistuvasta väkivallasta, ja josta sait Oscar-palkinnon?
Loren: Silloin, kyllä. Mutta olin silloin jo 26-vuotias.
Näyttelit elokuvassa äitiä.
Loren: Kyllä, 14-vuotiaan tyttären äitiä. Se on mahdollista. Jos joku ajattelee, että näyttelijä on liian nuori sellaiseen rooliin, se tarkoittaa sitä, että roolia ei tehdä oikein. Kun tein roolia, ajattelin omaa äitiäni. Me tiesimme, mitä sota tarkoitti.
Nopeasti sen jälkeen sinusta tuli tunnettu myös komedian saralla.
Loren: Se johtuu napolilaisesta taustastani. Me olemme tragikoomisia. Me nauramme ja itkemme, meillä ei ole vaihtoehtoja. Se virtaa meidän veressämme. Minulla on se ja Marcello Mastroiannilla oli se. Ikävöin häntä. Yhteiset projektimme olivat sanoinkuvaamattomia, niin intensiivisiä.
Viimeinen elokuva, jossa esiinnyitte yhdessä, oli Pret-a-porter (1994). Elokuvassa teit uudelleen striptease-esityksesi elokuvasta Eilen, tänään, huomenna (1963), jossa Mastroianni vikisi kuin koira innostuksesta.
Loren: Kyllä, se oli todella hauskaa. Marcello makasi sängyllä aivan kuten edellisenkin kerran, mutta sen sijaan, että hän olisi katsonut strippaustani, hän nukahti. Hänestä oli tullut liian vanha. Oli Marcellon idea tehdä se niin.
Urasi sai uuden suunnan Kohtaaminen Roomassa -elokuvan jälkeen.
Loren: Se oli paras elokuva, jonka tein Marcellon kanssa. Se oli poliittinen elokuva ja me molemmat näyttelimme hyvin erilaisia hahmoja verrattuna Vittorio De Sican elokuviin. Minä näyttelin väsynyttä kotirouvaa ja Marcello hänen homoseksuaalia naapuriaan. Me rakastimme sitä, erityisesti Marcello.
Ohjaaja Ettore Scola suunnitteli sen hyvin mielessään.
Loren hymyilee vienosti: En ole niin varma. Mieheni Carlo [Ponti] tuotti sen elokuvan. Hän halusi minut siihen rooliin ja luulen, että Ettore Scola ei ollut minuun kovin tyytyväinen. Hän piti minua diivana, tähtenä. Loppujen lopuksi hän sanoi minulle, että oli erehtynyt.
Viimeisin rooli, jossa näin sinut, oli Federico Fellinistä kertovassa elokuvassa Nine. Et koskaan näytellyt Fellinin elokuvissa.
Loren: Kadun sitä. Meidän oli aina tarkoitus työskennellä yhdessä, mutta sitä ei koskaan tapahtunut. Uskon, että en ollut Fellinin mieleinen nainen. Hän rakasti naisia, joilla oli tietynlainen ruumiinrakenne, jota minulla ei ole.
Onko vanheneminen sinulle ongelma?
Loren: Siitä tulee ongelma, jos ihmiset jatkuvasti kyselevät siitä. En sentään ole satavuotias! Näyttelijän tärkein pääoma ei ole hänen vartalonsa vaan hänen mielensä. Näen itseni lasteni silmien kautta, ja niissä näkyy maailman kaunein nainen.
Ettore Scola on lopettanut elokuvien tekemisen. Entä sinä?
Loren: En. Voin näytellä niin monessa elokuvassa kuin haluan, mutta en ota roolia vastaan mistä tahansa elokuvasta. Käsikirjoituksen täytyy olla hyvä. Kuvaan tälläkin hetkellä elokuvaa.
NRC HANDELSBLAD (9.11.2012), © 2012 NRC HANDELSBLAD, AMSTERDAM.
